Gerry on 70-luvun Belfastissa pyörivä pikkurikollinen, jonka tahtoo vain vetää pään täyteen ja nauttia elämästä Giuseppe-isänsä suureksi harmiksi. Isä lähettää hänet Lontooseen, jossa Gerry on väärään aikaan väärässä paikassa. Gerry on syytön, mutta hänet pakotetaan tunnustamaan hirvittävä pommi-isku.

Hikisenä iltapäivänä Brooklynissä kaksi optimistista tyhjäntoimittajaa ryöväävät pankin. Sonny on keikan aivot, Sal on hänen seuraajansa, ja lopputuloksena on katastrofi, sillä paikalle saapuvat kytät, väkijoukko, tv-kamerat ja jopa pizzalähetti.

Lama on jättänyt jälkensä, ja kiinteistönvälittäjät yrittävät turhaan houkutella ostajia. Yrityksen johtaja pistää pystyyn myyntikilpailun, jonka voittaja saa Cadillacin ja jumboksi jäänyt potkut.

Uuden vuosisadan alkaessa Japanin talous romahti, työttömyys kasvoi, ja samaan aikaan kun aikuiset menettivät tulevaisuudenuskonsa, lapsissa alkoi kasvaa halveksunta heitä kohtaan. Vanhempi sukupolvi alkoi pelätä nuorisoa ja kykenemättömänä ymmärtämään sen motiiveja enää lainkaan otti käyttöön todella radikaalin keinon: hallitus perusti taistelupeli Battle Royalen, jossa kerran vuodessa satunnaisesti valitun koululuokan oppilaat pakotetaan tappamaan toisensa siten, että vain yksi jää henkiin ja pääsee vapauteen. Kilpailuun joutuu 42-henkinen yhdeksäs luokka, joka lähetetään autiolle saarelle. Siellä oppilaat saavat ruokaa, juomaa, kartan, kompassin ja sattumanvaraisen aseen, minkä jälkeen he lähtevät yksitellen ulos oppilasnumeron mukaisessa järjestyksessä. Jos kolmen vuorokauden kuluttua useampi kuin yksi oppilas on hengissä, heidät kaikki tapetaan.

Tracy Turnblad on ylipainoinen, mutta iloinen, suvaitsevainen ja unelmiinsa uskova teini-ikäinen, joka hallitsee kaikki oikeat tanssiliikkeet. Äidiltä ja tv:n musiikkishow'n päälliköltä Velma von Tusslelta puuttuu uskoa erilaisuuden pärjäämiseen parrasvaloissa, mutta Tracyn ja tämän ystävien sinnikkyyden myötä on heidänkin myönnettävä, että kunnon kampaus rokkaa! Tervetuloa 60-luvulle, jonka sykettä ei voi pysäyttää!

Suzanne Stone tietää mitä haluaa: televisioon ja kuuluisuuteen. Mikään teko ei ole liian alhainen varmistamaan Suzannen haaveiden toteutumisen. Hän aloittaa pienen aseman säätiedotusten lukijana, mutta todellinen tähtäin on paljon korkeammalla...

Symp­pis uu­tis­tuot­ta­ja­kon­ka­ri ot­taa tuo­reen ank­ku­ri­ha­luk­kaan suo­ja­tik­seen, mut­ta mat­kal­la pik­ku­ka­na­van sää­tytöstä ison syn­di­kaa­tin ykkö­sank­ku­rik­si on muu­ta­kin kuin ko­vaa työtä ja elämä­no­pe­tuk­sia.

Nick Stylesin ura poliisina lähtee huimaan nousuun, kun hän sankarillisesti tuo häikäilemättömän psykopaatin, Earl Talbot Blaken oikeuden eteen. Kostoa viimeiset seitsemän vuotta punonut Blake onnistuu karkaamaan vankilasta ja Stylesin elämä on vaakalaudalla. Blake kidnappaa Stylesin ja lavastaa tämän murhaajaksi. Nyt Stylesin on todistettava syyttömyytensä ja kohdattava pahin painajaisensa toistamiseen.

Ricky Hayman on huonoista katsojaluvuista kärsivän ostoskanavan omahyväinen pomo. Hän saa kaksi viikkoa aikaa parantaa lukuja, muuten hän saa potkut. Avukseen hän saa konsultti Katen. Heidän luokseen ilmestyy kuin lahjana taivaalta omalaatuinen mies nimeltä G. Ricky on aluksi epäluuloinen tämän salaperäisen, harvinaisen charmikkaan ja gurumaisen miehen suhteen. Hän tajuaa kuintenkin pian, että G:n karisma voi auttaa nostamaan katsojalukuja ja sen myötä myös lisäämään myyntiä. Pyhä Myyntitykki on aina yhtä sanavalmiin ja hauskan Eddie Murphyn ratkiriemukas komedia, jossa on myös ripaus romantiikkaa. G saa nimittäin kaiken kaupallisuuden keskellä Rickyn huomaamaan muitakin arvoja kuin rahan ja menestyksen: rakkauden.