Pink Floyd on yksi maailman suosituimmista psykedeelisistä rockyhtyeistä. The Wall -albumi ilmestyi vuonna 1979 ja Alan Parkerin elokuvaversio 1982. The Wall kertoo Pink Floyd -nimisestä rockmuusikosta (Bob Geldof), joka kärsii mielenterveysongelmista ja eristäytyneisyydestä. Muusikon isä kuoli sodassa pojan oltua vasta pieni, ja hänen äitinsä taas oli holhoojan tittelistään huolimatta etäinen ja kylmä poikaansa kohtaan. Vanhempana Pink, eristäytyneenä hotellihuoneessaan, joutuu hulluuden partaalle ja näkee mahdollisesti unia, joissa hän on Hitlerin kaltainen, tyrannimainen diktaattori. Elokuva sisältää myös animaatiota, joka alkaa vasta loppuvaiheilla. Surrealistiset unikuvat saavat katsojakin tuntemaan olevansa unessa. Juoni puree hampaansa tiukasti kiinni yhteiskunnan moraaliin ja kritisoi yksinvaltiaiden tyrannimaista hallintoa.

Kagemusha – varjokenraali kertoo mahtavan Takeda-klaanin romahtamisesta ja tuhosta Japanin sotaisella Sengoku-kaudella 1570-luvulla, samurai-ylimys Takeda Shingenin kohtalon kautta. Elokuvassa Takeda Shingeniä ja tämän kaksoisolentoa (kagemushaa) esittää Kurosawan luottonäyttelijöihin kuulunut Tatsuya Nakadai.

Dj Ickarus on uransa huipulla, hurmaa faneja ja kiertää maailmaa. Mutta sitten hän joutuu hullujenhuoneelle otettuaan liikaa huumeita.

Kahdeksantoista vuotta ykkösosan jälkeen blues-rintamalla tapahtuu jälleen! Veljensä kadottanut Elwood Blues vapautuu vankilasta ja kaipailee taas vanhojen hyvien aikojen juurevaa svengiä. Lisäksi eräs tietty lasten sairaala tarvitsee kipeästi lisärahoitusta ja helpotusta tilanteeseen voi tuoda vain blues. Mutta kasatessaan jälleen vanhaa bändiään Elwood ymmärtää, ettei Jakea niin vain korvata. Kovilla palkeilla varustettu Mighty Mac kuitenkin vakuuttaa Elwoodin kyvyistään ja Mac napataan bändiin laulumieheksi. Bändi lähtee jälleen tien päälle ja poliisiautot joutuvat (jälleen) kovalle koetukselle: tien päässä häämöttää uskomaton bändien kaksintaistelu kuningatar Mousetten emännöimien voodoo-rämeiden sydämessä. Palkintorahoilla sairaala voitaisiin pelastaa, mutta onko Elwoodin pumpulla toivoa kun vastaan asettuu Lousiana Gators, joiden riveissä tykittävät mm. B.B. King, Eric Clapton ja Stevie Winwood!?