San Franciscon kaupunki täyttyy kauniista ja eksoottisista kukkasista. Terveystarkastaja Matthew Bennellin ystävä, Elizabeth Driscoll pyytää tätä tutkimaan kukkia, hän uskoo kukilla olevan tekemistä miehensä Geoffrey outoon käyttäytymiseen. Yhdessä he joutuvat yllätyksekseen huomaamaan, että samankaltaisia asioita on tapahtunut muillekin. Ihmiset käyttäytyvät ulkoisesti ainakin näennäisesti kuin normaalit, mutta tuntuu kuin heidän sisällään ei olisi niin mitään. Ensimmäisen kerran Invasion of the Body Snatchers ilmestyi valkokankaalle Don Siegelin ohjaamana vuonna 1956. Jack Finneyn The Body Snatchers (1955) -kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta muotoutui ajaton scifiklassikko. Philip Kaufman ohjaamasta versiosta tuli myös scifi kauhuklassikko, hypnoottisen lumoavan tyylin ja omanaikansa kammottavien erikoistehosteiden ansiosta, unohtamatta nimekästä tähtikaartia: Donald Sutherland, Jeff Goldblum, Brooke Adams ja Leonard Nimoy.

Kurt Sloanen Eric-veli halvaantuu julman thainyrkkeilymestarin käsittelyssä. Kurt vannoo kostoa ja lähtee harjoittelemaan Thaimaan viidakkoon vanhan mestarin opein. Edessä on ottelu, jossa on panoksena elämä ja kuolema.

Nick Hume on tavallinen mies, joka työskentelee vakuutusyhtiössä ja asuu mukavalla asuinalueella. Kunnes hänen poikansa tapetaan väkivaltaisen ryöstön yhteydessä. Nick näkee tapon omin silmin, mutta todisteet puuttuvat. Pian hän saa seurata sivusta, kun hänen poikansa murhaaja päästetään vapaaksi rankaisematta. Vapauttava tuomio muuttaa Nickin mukavasta perheenisästä verenhimoiseksi kostajaksi. Mutta verikosto sinetöi Nickin oman kuolemantuomion, ja hän joutuu taistelemaan yksin suurta joukkoavastaan. "Death Sentencen" takana on sama mies, joka on luonut kauhuilmiö "Sawn", ja Kevin Bacon (Menneisyyden ote) on nykyaikainen versio "Väkivallan vihollinen" -elokuvien kovaotteisesta Charles Bronsonista.

Tanskan prinssi, Hamlet, palaa kotimaahansa kuultuaan isänsä äkillisestä kuolemasta. Surun murtamaa prinssiä vastaanottamassa ovat hänen äitinsä, kuningatar Gertrude, joka on yllättäen mennyt naimisiin Hamletin isän veljen, Claudiuksen kanssa.Valtakunnan tulevaisuuden takia, Gertrude ja Claudius pyytävät Hamletia menemään naimisiin tämän rakastetun Ophelian kanssa. Mutta kun Hamletin isän haamu paljastaa tälle hänen kuolemansa olleen Claudiuksen ja Gertruden aikaansaannosta, on hänen tehtävä valinta: myöntyä tilanteeseen tai kostaa isänsä puolesta.Vuonna 1990 ilmestynyt, William Shakespearen kuuluisaan näytelmään pohjautuva Hamlet omaa mahtavan tähtikaartin ja upean tuotannollisen toteutuksen. Kaksinkertainen Oscar-voittaja Mel Gibson näyttelee onnistuneesti melankolista Hamletia, vaikka olikin aikoinaan monen mielestä yllättävä valinta rooliin. Viisinkertainen Oscar-ehdokas Glenn Close on kuningatar Gertrude ja Oscar-ehdokas Helena Bonham Carter esittää Opheliaa.

Klaatu on muukalainen, jonka saapuminen Maahan käynnistää pysäyttämättömän tapahtumaketjun uhaten koko ihmiskuntaa. Epätoivoisessa yrityksessään pelastaa ihmisyys, hallitukset ja tiedemiehet taistelevat aikaa vastaan selvittääkseen vierailijaan liittyvän salaisuuden. Kun eräs nainen ja hänen nuori poikapuolensa tajuavat liittyvänsä avaruusolioiden suunnitelmiin, tulee heistä maailman ainoa toivo välttyä täydelliseltä tuholta.