Matthew Drayton ja hänen aristokraattinen vaimonsa Christina joutuvat kovan paikan eteen, kun tytär Joanna tuo sulhasensa taloon näytille. Vävyehdokas John Prentice on älykäs, komea lääkäri - ja musta kuin tropiikin yö. Christina hyväksyy helpommin tyttärensä sydämen valitun, mutta Matthew ei halua sukuun mustaa miestä. Koko perhe kohtaa nyt todellisen haasteen yhtenäisyydelleen suvaitsemattomuuden nostaessa päätään...

Tohtori Dennis Slamon oli mukana kehittämässä uutta kokeellista Herceptin -lääkettä ja toivoi sen olevan käänteentekevä hoito taistelussa rintasyöpää vastaan. Slamonin projektin rahoitus kuitenkin lopetetaan, mutta hyväntekijät Lilly Tartikoff ja Ron Perelman tulevat apuun ja muuttavat hänen elämänsä tärkeimmän työn todellisuudeksi. Uusien tukijoidensa avulla Slamon jatkaa hoitonsa kehittämistä, mutta hänen uusi lääkkeensä osoittaa, että vaikka sillä on kyky pelastaa henkiä, lääke ei toimi kaikkien kohdalla. Tämä mieltä liikuttava tositarina esittää yhden lääkärin vaikeata ponnistelua löytää syöpähoito, joka voi pelastaa tuhansien hengen ja samalla antaa merkitystä hänen omalle elämälleen.

David Aames on nuori ja menestynyt kustannuspomo, jolla on kaikkea, mitä rahalla voi saada. Mutta silti Davidista tuntuu, että elämästä puuttuu jotakin, kunnes hän tapaa eräissä juhlissa unelmiensa naisen. Onnen tiellä on kuitenkin Davidin entinen rakastettu, joka ei voi mustasukkaisuuttaan päästää irti Davidista. David ajautuu painajaismaiseen kierteeseen, jossa ei voi tietää, keneen luottaa...

Ben Stone on menestyvä nuori lääkäri, joka lähtee kohti Los Angelesia aloittaakseen siellä plastiikkakirurgina. Matkalla hän aiheuttaa onnettomuuden ja hänet tuomitaan suorittamaan 32 tunnin yhdyskuntapalvelus sairaalassa. Hän haluaisi saada rangaistuksen kumotuksi ja jatkaa matkaansa, mutta kun hän tapaa ambulanssinkuljettaja Loun ja rakastuu tähän, hän alkaa miettiä, mikä onkaan tärkeintä elämässä.

25-vuotias Jonathan palaa perheensä luokse New Yorkiin vietettyään vuosia nousukiidossa Los Angelesissa. Hänen kuolemansairas isänsä on tehnyt päätöksen: seuraavana aamuna kello 8 hän aikoo jättää tämän maailman. Saako Jonathan isänsä toisiin ajatuksiin? Vai aiheuttaako hän vain uusia ongelmia jo ennestäänkin sirpaleisessa perheessään?

Mary Fiore on San Fransiscon maineikkain hääjärjestelijä. Keskittyessään muiden ihmisten unelmien toteuttamiseen ei Marylle jää aikaa omaan rakkauselämään. Juhlittuaan uusinta, erittäin kannattavaa asiakastaan, internet-pohatta Fran Donollya, Marylle on käydä köpelösti. Hän pelastuu juuri ja juuri kohti vyöryvän roskakontin alta komean lääkärin, Steve Edisonin ansiosta. Vietettyään mitä hurmaavimman illan yhdessä pelastajansa kanssa, uskoo Mary löytäneensä syyn uskoa rakkauteen. Mutta Maryn elämä kääntyy päälaelleen, kun selviää, että Steve onkin Fran Donollyn tuleva aviomies. Kun isä vielä tuputtaa Marylle Sisiliasta tuomaansa miesehdokasta, on Maryn tehtävä valinta uran ja tunne-elämänsä välillä...