Erakkomainen Léon asustelee New Yorkin rähjäisissä osissa ja tekee satunnaisia tappokeikkoja. Kun korruptoitunut poliisi murhaa naapurissa asuvan perheen, Léon ottaa hoiviinsa teurastuksesta selvinneen 12-vuotiaan tytön. Kahden yksinäisen välille kehittyy lämmin ystävyys.

Eddy on pienestä pitäen ollut korttihai. Hänen kaverinsa päättävät ottaa riskin ja antavat kaikki rahansa Eddylle, joka osallistuu pokeripeliin. Kaikkihan tietävät, ettei rehellisellä työllä rikastu. Uhkapeli päättyy kurjasti, sillä Eddy häviää 500.000 puntaa. Summa on maksettava viikossa ja myöhästymisestä rangaistaan sormien katkaisemisella. Kun pakkaa tulee sekoittamaan vielä pari onnetonta murtomiestä ja raivohullu gansteri alkaa hengissä selviäminen vaikuttaa lotto-voitolta. Loistava musiikki, hersyvällä huumorilla rakennetut henkilöhahmot ja kurvikas käsikirjoitus tekevät tästä viileimmän brittileffan pitkään aikaan. Guy Ritchien nerokasta esikoisohjausta on kehuttu sekoitukseksi Pulp Fictionia ja Reservoir Dogsia sekä brittileffaa Housut pois. Kohutun toimintakomedian näyttelijöinä yllättävät mm. Sting, ex-jalkapalloilija Vinnie Jones tosielämän kriminaali, edesmennyt Lenny McLean. Maailmalla miljoonia katsojia keränneen elokuvan pohjalta on jo kuvattu tv-sarja.

On vuosi 2019. Eläkkeellä oleva poliisi Rick Deckard kutsutaan jahtaamaan geenimanipulaation tuloksena syntyneitä ihmisen näköisiä ja kaltaisia robotteja, replikantteja. Futuristiseen maailmaan ja Los Angelesiin sijoitettu monitasoinen trilleri ja tieteiselokuva pohtii monia kysymyksiä - kuten sitä, mitä on olla ihminen.

Kaikki alkaa siitä, kun Jeff Lebowski sekoitetaan toiseen Lebowskiin, ökyrikkaaseen miljonääriin. Sekaannuksen takia Lebowskin matto saa kyytiä ja hän päättää hakea korvausta kaimansa luota. Vierailun seurauksena Big Lebowski eli "The Dude" ja hänen kaverinsa Walter vedetään mukaan kiristyksen, kavalluksen, seksin ja huumeiden maailmaan vaika he mieluiten olisivat keilaamassa!

Nyrkkeilypromoottori Turkish ja hänen omalaatuinen kumppaninsa Tommy vedetään mukaan sopupelin kiehtovaan maailmaan surullisenkuuluisan Brick Topin toimesta. Asiat mutkistuvat, kun eräs nyrkkeilijähörhö voittaa matsin, vaikka käsikirjoituksen mukaan tämän olisi pitänyt hävitä. Nyrkkeilijä ei hevillä usko, että välillä on tuottoisampaa hävitä. Samaan aikaan kun kehässä kuohuu, toisaalla hiotaan suurta timanttiryöstöä. Värikkään konnakoplan tunkiessa mukaan kuvioihin sekä oja että allikko tulevat pian tutuiksi. Raha puhuu, nyrkit heiluvat, aseet räksättävät ja koirat haukkuvat!

Nuori Patrick Bateman on Wall Streetin haikala. Miljoonapalkkaa nauttivan, tuhannella vatsalihasliikkeellä aamunsa aloittavan miehen maailma rakentuu vaatemerkeistä, ihonhoitotuotteista ja desing-huonekaluista. Batemanin elämä näyttää ulkoisesti hallitulta, mutta mieli on sekoamassa. Kun loputon kilpailu käyntikorttien tyylikkyydestä, luksusasuntojen sijainnista ja huippuravintoloiden paikkavarauksista ylittää kilpailuhengen maksimit, löytää Bateman tehokkaan tavan purkaa turhautumiaan. Töiden jälkeen hän vaihtaa vapaalle ja tappaa ihmisiä. Tappamisesta tulee pakkomielle ja lopulta Batemanilta lähtee moottorisaha - kirjaimellisesti - lopullisesti käsistä.

Kesä 1963. 17-vuotias Baby on lomalla perheensä kanssa. Baby tutustuu komearaamiseen Johnnyyn, joka työskentelee tanssiopettajana paikallisessa lomahotellissa. Mutta tavanomaisen valssin ja rumban lisäksi lukujärjestyksessä on myös jotain aivan muuta: kuuma, sensuelli tanssi, joka on elämys koko vartalolle...

Sam Wheat ja Molly Jensen ovat onnellinen ja rakastunut pari New Yorkissa. Kun Sam ammutaan ja kuolee, hän jää maan päälle haamuksi, joka ryhtyy selvittämän selvännäkijän avulla kuolemaansa johtaneita syitä. Samalla hän yrittää auttaa Mollya, jotta tämä välttyisi samalta kohtalolta.

Amerikkalainen matemaatikko lähtee sapattivapaalle nuoren vaimonsa kotikylään Englantiin. Cornwallin karuissa maisemissa asuu juntteja, jotka halveksivat rauhaa rakastavaa kynänpyörittäjää. Kun vaimo raiskataan, matemaatikko löytää itsestään verenhimoisen tappajan. Peckinpahin nihilistinen ihmiskäsitys oli liikaa aikalaisille, etenkin kun samana jouluna ilmestyivät myös teokset Likainen Harry ja Kellopeliappelsiini.

He tappavat 52 ihmistä kolmessa viikossa ja tiedotusvälineet tekevät heistä kuuluisuuksia: he ovat Mickey ja Mallory. Heidän summittaisilla ja kylmäverisillä murhillaan on aina yksi silminnäkijä, joka tekee selkoa "M ja M -murhista". Tiedotusvälineet mässäilevät niillä ja kansa kuuntelee...

Maahan jostakin ulkoavaruudesta saapuva muukalainen saapuu New Yorkiin. Hauraan oloinen mies kutsuu itseään Newton:iksi. Hän myy kotiplaneetalle jääneen vaimonsa sormuksen ja sen rahan turvin, mutta ennen kaikkea ylivoimaisella tietämyksellään tekee itsestään upporikkaan miehen. Mitä lähemmin hän tutustuu maapallon elämään, sitä kaukaisemmalta ajatus kotiinpaluusta hänestä tuntuu. Hyvin vähän puhuvan, vedestä suunnattomasti nauttivan ja televisioon täysin hurahtavan Newtonin seuraan liittyy matkan varrella niin naisia kuin liikekumppaneita ja alaisia, jotka eivät saa selvää siitä, mikä Newton on miehiään - vai onko hän ylipäätään edes ihminen. Newtonin rahanhimoonkin tuntuu olevan jokin muu syy kuin rikkaaksi tuleminen.