Vaikeuksiin joutunut äiti hylkää vauvansa, joka päätyy orpokotiin – tai harmaalla sektorilla puuhastelevien adoptiodiilereiden käsiin. Konniksi kovin kyvyttömät kaupustelijat Sang-hyun ja Dong-soo etsivät sosiaalisesta mediasta pariskuntia, joilla on vaikeuksia ”virallisemman” adoption kanssa. Pariskuntia kierretään tapaamassa vauva kainalossa. Seuraan liittyy lapsensa hylännyt, katuva äiti So-young ja pian myös orpokodista karannut 12-vuotias pojanriiviö. Matkan edetessä erikoinen seurue kiintyy pikkuiseen yhä enemmän.

Viimeisessä elokuvassaan Jacques Tati vie herra Hulotin hahmon aiheuttamaan tuttuja häiriötään liikenteen sekaan. Hulotin tarkoituksena on saapua ajoissa kulkueensa mukana Amsterdamin automessuille. Mutta matka Pariisista Amsterdamiin on pitkä, varsinkin tälle miehelle, joka parhaansa yrittäessäänkin aiheuttaa ainutlaatuisia tapahtumasarjoja ja kitkaa muille modernissa yhteiskunnassa kamppaileville kansalaisille.

He voisivat olla näyttelijöita tai kansainvälisiä karatemestareita, mutta todellisuudessa David ja Thomas ovat kaksi nuorta Hong Kongista, otka ovat juuri avanneet liikkuvan hampurilaisvaunun. Siellä elämä on tosi toimintaa, ja vauhti vain paranee kun kuvaan astuu kaunis Sylvia...

Elokuva kertoo Leningrad Cowboys -yhtyeen matkasta Yhdysvaltojen kautta Meksikoon managerinsa Igorin johdolla.

Harold ja Kumar ovat kaksi jannua, joille työ ja opinnot ovat vain pakollista pahaa. Perjantai-iltana pojat katselevat televisiota ja relaavat kaikessa rauhassa, kun elämän tarkoitus äkisti valkenee heille rätisevän kuvaruudun kautta: heidän on saatava White Castle -hampurilaislafkan herkullisia tuotteita hampurilaishimoaan hillitsemään!

Neljä ystävystä päättävät vaihtaa tylsän esikaupunkielämän moottoripyörien selässä tapahtuvaan seikkailuun. Tien päälle päästyään kaverukset heittävät pois sekä matkapuhelimensa että varovaisuuden. Vailla määränpäätä matkataessa voi tapahtua monenmoista. Voit esimerkiksi törmätä Del Fuegos -nimiseen prätkäjengiin, joka ei katso uusia tulokkaita suopein silmiin.

Yksikään tyttö ei ole saanut 10 pistettä enne Bo Derekiä. Sankarimme on George Webber, menestyvä säveltäjä, jolla on talo Hollywood Hillissä, tallissa Rolls Royce ja makuuhuoneessa seksikäs laulajatar. Elämäänsä tyytymätön George käyttää aikaansa tutkaillakseen nuoria tyttöjä, joille jakaa pisteitä yhdestä kymmeneen. Sinnikkyys palkitaan - hän saa näkyviinsä kymppityttönsä! Puhtaan ja todellisen rakkauden kaipuussa George ryhtyy takaa-ajoon, joka johtaa psykiatrin sohvalle, hammaslääkärin tuoliin ja lopulta trooppiseen lomaparatiisiin, missä palmut huojuvat...

Naamioitumisnero, totaalisen kömpelö komissario Clouseau on jälleen kehissä, koska Vaaleanpunainen pantteri -timantti on taas kerran päätynyt vorojen haltuun. Valitettavasti komisario katoaa jo matkallaan rikospaikalle. Viehättävä nuori toimittajanainen kiinnostuu tapauksesta ja ryhtyy jäljittämään komisariota.