Robert Louis Stevensonin ajaton kertomus on saanut futuristisen version, jossa salainen kartta innoittaa lähtemään jännittävälle aarteenmetsästykselle maailmankaikkeuden halki. Nuori Jim Hawkins ja ratkiriemukas kosminen miehistö pelottoman kapteeni Amelian johdolla lähtevät etsimään omaa kohtaloaan. Loisteliaan avaruuskaljuunan kyydissä Jim tapaa aluksen kyborgikokki John Silverin, joka opettaa hänelle ystävyyden arvon ja unelmien voiman. Pian Jim lyöttäytyy yhteen uuden robottikaverinsa B.E.N:in ja muotoa muuttavan Morphin kanssa löytääkseen suuremman aarteen kuin oli ikinä osannut kuvitella.

Aikakone perustuu H. G. Wellsin samannimiseen romaaniin (1895) ja sen tapahtumat alkavat uudenvuoden aattona 1899, kun seurue Georgen ystäviä kokoontuu illastamaan. George saapuu henkihievereissä verstaastaan ja kertoo lähes koko elokuvan kestävässä takautumassa tarinansa aikamatkasta. Kelkkaa muistuttavalla aikakoneellaan George liukuu ensin vuoteen 1917, kunnes päätyy uudelleen sodan ympäröimään maailmaan vuonna 1940. Tämän jälkeen aikakone hurahtaa tulevaisuuteen, vuoteen 1966, ja sielläkin riehuu sota - ydinsota. Täydellisestä katastrofista ihmiskunta on toipunut vasta vuonna 802701: se on kuitenkin jakaantunut kahtia, maan pinnalla eläviin elohin ja pimeydessä vaeltaviin morlokeihin. Morlokit eivät kutenkaan ole maan alle työnnettyjä työläisiä vaan riistäjiä, jotka ovat muuttaneet eloit tahdottomiksi kasveiksi. Aikakone kommentoi paratiisimyyttiä ja edistysuskoa - paratiisi näyttäytyy irvokkaana taantumuksena, josta puuttuu kehityksen edellyttämä haaste.

Martinin perhe hankkii kotitalousrobotin, joka muistuttaa ulkoisesti ihmistä. Ennen pitkää perhe huomaa, että heidän robotillaan on muitakin inhimillisiä piirteitä. NDR-114 on luova, tunteellinen ja aloitekykyinen. Ajan oloon robotti haluaisi muuttua oikeaksi ihmiseksi, mutta ihmisyydellä on hintansa...

I, Robot sijoittuu tulevaisuuteen vuoteen 2035, jolloin robotit ovat aivan yleisiä ihmisten apureita ja työntekijöitä. Kaikki luottavat niihin täysin. Robofobiasta kärsivä chicagolainen poliisi nimeltä Del Spooner tutkii U.S. Roboticsin palveluksessa olleen tri Alfred Lanninging kuolemaa. Tutkimuksissa Spooneria auttaa psykologi Susan Calvin, joka on erikoistunut robottien psyykeen, sillä robotti nimeltä Sonny näyttää vahvasti sekaantuneen verityöhön. Jos se pitää paikkansa, se tarkoittaa, että robotti on rikkonut yhtä robotiikan kolmesta laista, vaikka sen pitäisi olla ehdottoman mahdotonta. Mahdotonta siksi, että jos robotit pystyvät rikkomaan niitä kolmea lakia, mikään ei enää estä niitä valloittamasta maailmaa. Vai ovatko ne... jo tehneet sen?

Kun David hankkii uuden vuokra-asuntonsa, hän on kaiken muun kuin seuran tarpeessa. Paikalle ilmestyy kuitenkin Elizabeth väittäen asunnon kuuluvan hänelle... ja katoaa sitten Davidin silmien edestä. David on vakuuttunut siitä, että nainen on kummitus. Elizabeth on puolestaan vakuuttunut siitä, että hän on yhä elossa. He alkavat yhdessä selvittää Elizabethin menneisyyttä, jonka myötä heidän suhteensa muuttuu riitelystä romanssiksi.

Prinssi löytää tiensä Queensiin joulun aikaan ja paikallinen nainen pyytää hänen apuaan lasten joulunäytöksen järjestämisessä.

Vuosi on 1989. Berliinin muuri huojuu jo lupaavasti ja uusi maailmanjärjestys vaikuttaa väistämättömältä. Mutta Theodore Roosevelt -sotilastukikohdassa palveleva Ray Elwood joutuu huomaamaan, että kylmän sodan loppumisesta huolimatta hänellä on edessään kuumat paikat. Elwood on rakastettava säätäjä: mies on onnistunut muuttamaan tylsän asepalveluksen kukoistavaksi mustan pörssin bisnekseksi. Virallisesti Elwood työskentelee saamattoman, mutta muuten joviaalisen pataljoonankomenta Wallace Bermanin kirjurina. Siinä sivussa hän puuhastelee sitten kaikenlaista pientä...

Mikä on tehty, on tehty, eikä muuksi muutu. Vai miten on? Alexander Hartdegen aikoo päättäväisesti estää henkilökohtaisen tragedian, joka tapahtui neljä vuotta aikaisemmin. Hartdegen rakentaa uskomattoman koneen, joka kykenee liikuttamaan häntä läpi aikakausien.

David Rice on nuori mies, joka ei tunne rajoja. Hän on Jumper – hyppääjä, jolla on synnynnäinen lahja siirtyä teleportaation avulla hetkessä minne tahansa maapallolla. Kun hänelle selviää, että hänen kaltaisiaan on useampia, hänet syöstään keskelle ikivanhaa sotaa ja hänen jäljillään on verenhimoinen paladiinimetsästäjien joukko, joka on vannonut tuhoavansa kaikki hyppääjät. Davidin synnyinlahja on nyt hänen ainoa toivonsa pelastua.

Shallow Graven ja Trainspottingin skottikolmikko Boyle, MacDonald ja Hodge kokeilivat elokuvan tekoa Hollywoodissa, mutta tulos ei miellyttänyt yleisöä. Ewan McGregor on pääosassa retkuileva nuorukainen, joka kidnappaa pomonsa oikukkaan tyttären. Taivaan enkelipariskunta järjestelee kinastelevia nuoria yhteen.

Joy ja Eric kohtaavat toisensa, kun he molemmat etsivät tarkoitusta elämäänsä ja uraansa. He tapaavat Oshkoshin kunnassa vapaaehtoistyön merkeissä, ja heidän välilleen syttyy kipinä.

Steven Soderbergh on tehnyt oman versionsa Stanislav Lemin scifi-klassikosta. Psykologi lähetetään tutkimaan kummallisia tapahtumia Solaris-planeettaa kiertävälle avaruusasemalle. Pian hän sotkeutuu itsekin outojen voimien verkkoon, ja todellisuuden ja kuvitelman välinen raja hämärtyy...

Pitkään sinkkuna sinnitellyt Eddie alkaa deittailla seksikästä ja näennäisen upeaa Lilaa. Isänsä ja ystävänsä patistamana Eddie kosii Lilaa vain viikon tapailun jälkeen peläten tämän olevan hänen viimeinen mahdollisuutensa rakkauteen, avioliittoon ja onneen. Häämatka Meksikossa kuitenkin paljastaa Lilan todellisen luonteen ja samaan aikaan kauhistunut Eddie tapaa Mirandan, naisen jonka hän tajuaa olevan oikea sielunkumppaninsa. Eddie yrittää pitää uusi ja kauheaksi osoittautunut vaimonsa tyytyväisenä samalla kun hän tekee parhaansa hurmatakseen unelmiensa naisen.

Juuri ennen kohtalokasta autoonnettomuutta nuori huimapää Alex Furlong napataan kilpa-autonsa ohjaimista ja kiidätetään tulevaisuuden maailmaan, vuoteen 2009. Hän on kuollut. Ja hän joutuu taistelemaan henkensä edestä. Alex on "freejack", muukalainen vieraimmassa mahdollisessa maassa. Ja armoton ruumiskaappari tietää, että Furlongin päänahasta on luvassa miljoonia.