Kun Walter Sparrow saa vaimoltaan Agathalta syntymäpäivälahjaksi kirjan nimeltä Number 23, hänen rauhaisa elämänsä muuttuu täysin. Synkkää murhatarinaa lukiessaan Walter vakuuttuu, että kirja kertoo hänestä. Oudot yhteensattumat seuraavat toisiaan ja tilanne muuttuu aina vain vaarallisemmaksi pakkomielteisen Walterin päästessä yhä lähemmäs aavistelemaansa totuutta.

Jake Martin on perheestään vieraantunut rikosetsivä, joka saa tehtäväkseen selvittää mielipuolisen tapauksen. Silminnäkijöitä ei tapaukselle löydy, tai kukaan ei ainakaan tunnusta nähneensä mitään. Ainoa henkiinjäänyt bussimatkustaja on hänkin teho-osastolla, eikä hänen antamastaan kuvauksesta ole juuri mitään hyötyä. Uhrien joukossa on myös Jaken entinen työtoveri, jonka taustoja tutkiessaan Jake ja hänen uusi kovaotteinen työparinsa pääsevät tekijän jäljille - tekijän, joka on jo ennestään hyvin tuttu Jakelle. Ruotsalaisten Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön neljänteen Beck-rikosromaaniin perustuva Naurava poliisi oli aikaansa edellä skandinavialaisen rikoskirjallisuuden esilletuojana alueen ulkopuolella ja he tulivatkin Hollywoodissa tutuiksi heti kultakautensa jälkeen.

Neljän teinin porukka ajaa pimeällä tiellä miehen päälle. Hätääntyneinä he heittävät ruumiin mereen. Vuoden päästä kukin heistä alkaa saada uhkaavia viestejä, joissa vihjataan, että joku tietää karmeasta salaisuudesta.

Harvinainen ilta perheen kesken saa julman käänteen, kun työnarkomaani-isä Jay herää pimeästä kellarista kolmen muun vangin kanssa. Samalla kun kostonhimoinen kidnappaaja pelaa julmaa peliään, Jayn pitää selvittää arvoitus menneisyydestään, jos hän haluaa pelastaa perheensä tulevaisuuden.

Verinen viikonloppu rakentuu Robert Ludlumin agenttithrillerin pohjalta vakoiluun ja vastavakoiluun CIA:n sisällä. Totuus on valhe, jota ei vielä ole paljastettu. Sellaisessa maailmassa ei ole itsestäänselviä arvoja, raja hyvän ja pahan välillä hämärtyy. Sen, joka haluaa elää vapaana, on taisteltava ja vain voimakkaat ja kovat selviytyvät, petturit ja heikot katoavat maan uumeniin.

Jonathan Parker alkaa nähdä painajaisia joukkomurhaaja Horace Pinkeristä. Painajaisia, jotka käyvät toteen... Jonathan kertoo unistaan kasvatti-isälleen etsivä Don Parkerille. Yhdessä kaupungin poliisivoimien kanssa he tekevät kaikkensa pysäyttääkseen Pinkerin, mutta silti tämä tappaa Jonathanin rakastetun. Lopulta Pinker saadaan kiinni ja tuomitaan sähkötuoliin. Mutta jokin menee pieleen. Pahasti pieleen. Sähkövirta, jonka on tarkoitus tappaa, muuttaakin Pinkerin hirvittävällä energiamäärällä latautuneeksi paholaiseksi. Hirviöksi, joka käyttää hyväkseen elävien ruumiita. Mikään ei tunnu pystyvän tuhoamaan Pinkeriä, kunnes Jonathan vaatii kostoaan...

Antonio Bayn asukkaat ovat loukussa aavemaisen usvan saartamina – ja tietämättään hirvittävän koston uhreja. Vuosisata aiemmin, spitaalisia kuljettava laiva houkuteltiin tahallaan kivikkoiseen rantaveteen, johon se upposi vieden kaikki matkustajansa mukanaan. Nyt ajat kuolleina viruneet, kostoaan sata vuotta janonneet merimiehet ovat palanneet. Kostajat etsivät kuolemastaan vastuussa olleiden jälkeläisiä vaanien yliluonnollisen usvan seassa. Luoja auttakoon heitä, jotka joutuvat sen tielle...