Kuusikymmentäluvun menestyksekkäimpiin huijareihin kuuluva Frank Abagnale Jr. työskenteli lääkärinä, asianajajana ja perämiehenä suuressa lentoyhtiössä - vieläpä ennen kuin täytti 18 vuotta. Petoksen mestarina hän oli myös erinomainen väärentäjä, joka niitti taidoillaan mainetta ja siten vasta 17-vuotiaasta Frankista tuli yksi Yhdysvaltain historian etsityimmistä petoksen tekijöistä. FBI:n agentti Carl Hanratty otti sydämen asiakseen vangita Frankin ja tuoda hänet oikeuden eteen, mutta Frank oli häntä aina askeleen edellä, ja niinpä ajojahti vain kiihtyi entisestään. Rahaa mies kulutti miljoonia dollareita ja matkusti ympäri Yhdysvaltoja ja maailmaa. Frank joutui lopulta oikeuden eteen ja kärsi tuomionsa - päätyen lopulta töihin petosasioiden asiantuntijaksi FBI:lle.

Jack ja Rose löytävät toisensa "uppoamattoman" R.M.S. Titanicin neitsytmatkalla. Kun tuhoon tuomittu loistoristeilijä törmää hyisellä Pohjois-Atlantilla jäävuoreen, intohimoinen romanssi muuttuu henkiinjäämistaisteluksi.

Kamputsea 1973. Toimittaja Sydney Schanberg tekee juttua punaisten Khmerien vallankaappauksesta, joka vaatii yli miljoonan ihmisen hengen. Schanbergin ystävä ja tulkki Dith Pran toimii tämän paikallisena kontaktina Kambodžan pääkaupungissa Phnom Penhissä, jossa punaiset khmerit aiheuttavat jatkuvasti levottomuuksia. Tiimiin kuuluu myös valokuvaaja Al Rockoff. Levottomuudet pahenevat ja Pranin perhe järjestetään turvaan Kambodžan ulkopuolelle, mutta Pran haluaa jäädä ja jatkaa toimitustyötä. Lopulta länsimaalaiset evakuoidaan maasta ja Pran joutuu punakhmerien vangiksi ja lähetetään epäinhimillisiin oloihin veriselle keskitysleirille. Schanberg taistelee Yhdysvalloista käsin ystävänsä pelastamiseksi. Koska Kambodza oli täysin suljettu, tietojen liikkuminen sinne tai takaisin oli lähes mahdotonta.

Lontoossa solmiokuristajana tunnettu seksuaalirikollinen saa poliisin varpailleen lähes nykypäivään sijoittuvassa elokuvassa. Hitchcockille tyypilliseen tapaan jäljet johtavat syyttömään mieheen, joka joutuu pakoilemaan lakia ja todistamaan syyttömyytensä löytämällä oikean murhaajan. Jon Finch, Alex McCowen ja Barry Foster johtavat brittinäyttelijöiden joukkoa trillerissä, jossa vuorottelevat jännitys ja Hitchcockille tunnusomainen musta huumori. Elokuvan käsikirjoituksen on kirjoittanut Anthony Shaffer.

Kinky Boots on piristävä ja hyvän mielen tuova komedia, jonka tekijät olivat mukana myös elokuvassa Kalenteritytöt. Elokuva kertoo uskomattoman, mutta todellisen tarinan. Pricen perhe on valmistanut perinteisiä ja tylsiä miestenkenkiä monessa sukupolvessa. Pelastaakseen perheyrityksen konkurssilta löytää nuori Charlie Price oudon yrityskonsultin: koppavan transvestiitin ja kabareelaulajan, Lolan. Lolan villit ja vallattomat suunnittelijantaidot tuovat uudet tuulet vanhaan kenkätehtaaseen. Kinky Boots on pakko nähdä! Se on hauska, erilainen ja osoittaa, että paras tapa pysyä mukana on erottua joukosta.