Marjane Satrapi ohjasi ja animoi sarjakuvaromaaninsa valkokankaalle. Elokuva kertoo Marjanen lapsuudesta ja nuoruudesta vuosina 1978-93 rajusti muuttuvassa Iranissa. Vanhemmat lähettävät tytön turvaan Wieniin, joka muuttaa Marjanen elämänkatsomusta ratkaisevasti. Elävä viiva, rohkean yksinkertaiset ratkaisut ja vakavan sävyn alla kupliva huumori varmistavat, että lähihistoriasta kiinnostuu vielä elokuvan päätyttyäkin.

Steven Spielberg on elävä legenda, nyt tämä mielikuvituksen mestari on tehnyt uuden , vaikuttavan aluevaltauksen. Häivähdys purppuraa on koskettava tarina elämän kolhimasta tytöstä, joka kaiken tuskankin keskellä jaksaa toivoa ja taistella. Celie on nuori musta tyttö Yhdysvaltain etelässä vuosisatamme alussa. Hän joutuu vaimoksi - tai paremminkin orjaksi - väkivaltaiselle leskimiehelle, jonka raaka käytös ja pahoinpitelyt tekevät Celien elämästä kestämättömän painajaisen. Aviomies vie Celien ainoan lohdun, Afrikassa asuvan Nettie-siskon kirjeetkin. Mutta Celie ei luovuta vieläkään, hän saa uutta innostusta upesta laulajattaresta, aviomiehen rakastajattaresta... Alice Walkerin palkittuun romaaniin perustuva elokuva: kaikki inhimilliset tunteet epätoivosta rohkeuteen, rakkaudesta vihaan ja suruun. Tämä on elokuva, jota et vähällä unohda.

Vuonna 1984 Israel ja Yhdysvallat pyrkivät pelastamaan kaikki Etiopian juutalaiset maassa riehuneelta nälänhädältä ja kuljettamaan heidät Israeliin. Massiivinen pelastushanke muistetaan nimeltä Operaatio Mooses. Tavallisen afrikkalaisen pojan, Schlomon, äiti pakottaa tämän esiintymään juutalaisena, jotta tämä pääsisi pois armottomasta, riutuvasta maasta ja säästyisi nälkäkuolemalta. Schlomo päätyy Tel Aviviin, jossa hänet adoptoidaan Ranskasta Israeliin muuttaneeseen perheeseen. Hän onnistuu esiintymään orpona, mutta äitiään syvästi ikävöivä poika joutuu kasvamaan jatkuvassa paljastumisen pelossa... Vuosien varrella Schlomo alkaa pikkuhiljaa sopeutua uuteen elinympäristöönsä, joka on juutalaisten ja muiden länsimaalaisten uskontojen ja arvojen sulatusuuni, ja jossa Israelin ja Palestiinan välinen konflikti ja rotuennakkoluulot ovat läsnä joka päivä.

Grant yrittää selvitä järkytyksestään, kun hänen Alzheimerin taudista kärsivä vaimonsa Fiona on siirretty hoivakotiin. Siellä Fiona kiintyy toiseen mieheen, pyörätuolissa istuvaan mykkään Aubreyyn, joka on myös potilaana hoivakodissa.

James on puheterapeutti, joka tapaa Sarahin, itsepäisen kuuron naisen, joka sinnikkäästi käyttää viittomakieltä vaikka James haluaa opettaa hänet puhumaan ja ottamaaan kontaktia ulkomaailmaan. Alkaa intohimoinen suhde, mutta Jamesin ja Sarahin erilainen suhtautuminen kuurouteen aiheuttaa ongelmia. Voiko rakkaus voittaa hiljaisuuden?

Kun reportteri Annie Reed on jouluaattona ajamassa sulhasensa luo, radiosta tulee lähetys, joka muuttaa hänen elämänsä. 8-vuotias Jonah soittaa keskusteluohjelmaan ja kertoo,että hänen isänsä tarvitsee uuden vaimon. Juontaja houkuttelee pojan isän, Samin puhelimeen. Vastahakoisesti hän paljastaa lopulta tunteensa ja kertoo ikävöivänsä edesmennyttä vaimoaan. Tämän seurauksena kaksituhatta naista soittaa asemalle ja pyytää Samin kontaktitietoja. Annie on niin liikuttunut kuulemastaan, että hän ei saa Samia mielestään. Hän haluaa tavata tämän, mutta miten?