Joka kevät pienessä satamakaupungissa North Carolinassa asuva Landon Carter huomaa muistelevansa viimeistä vuottaan high schoolissa ja tyttöä nimeltään Jamie Sullivan. Koulussa Landon oli huoleton pilailija, päämäärätön ajelehtija, joka oli kaikkien suosiossa. Jamie taas oli vakavailmeinen, hiljainen ja huomaamaton tyttö. Heidän tiensä kohtaavat kun Landon joutuu osallistumaan koulun kevätnäytelmään rangaistuksena pahasti mönkään menneestä kepposesta. Landon tarvitsee Jamien apua selvitäkseen urakastaan. Nuoret eivät voisi olla erilaisempia, mutta Landon saa huomata, että Jamie ei olekaan mikään hiirulainen. Tuo kevät muuttaa kummankin elämän.

Juno MacGuff on viileä, itsevarma teini, joka ottaa yhdeksän kuukauden oikotien aikuisuuteen yllätysraskautensa myötä ja ryhtyy etsimään täydellisiä vanhempia vauvalleen.

Ollessaan vapaaehtoisena hevosia kuntouttavalla tilalla Emma muodostaa odottamattoman siteen kaltoin kohdellun hevosen kanssa ja kehittää suunnitelman pelastaakseen tilan, jota hän on alkanut rakastaa.

Josie Geller haluaa enemmän irti elämästä. Älykäs, 25-vuotias copy editorina Chicagon kunnioitetussa sanomalehdessä The Chicago Sun-Timesissa työskentelevä Josie haluaa olla toimittaja. Josie on ammattitaitoinen työssään, mutta täysin ulalla henkilökohtaisessa elämässään. Hän oli älykäs lukutoukka lukiossa, nörtti ytimeen asti – lapset kutsuivat häntä "Josie Grossieksi" – eikä hänellä ole koskaan ollut vakavaa suhdetta miehen kanssa.

Koulussahan opitaan uusia asioita. 16-vuotias Sebastian joutuu todelliseen opetukseen, kun hän päätyy sisarpuolensa Kathryn Merteuilin vaikutuspiiriin. Pirullinen Kathryn nauttii ihmisten tunteilla leikkimisestä ja on täysin häikäilemätön. Viaton Danielle on Kathrynin vastakohta: Naivi, nuori tyttö, joka haluaa uskoa ihmisten hyvyyteen. Sebastian joutuu tasapainoilemaan näiden kahden tytön välillä. Mutta onko Sebastianilla voimaa vastustaa Kathrynin vetovoimaa, Kun viettelijätär alkaa toimia?