Kahdeksan kidnapattua naista. Kaikki kauniita ja lahjakkaita. Ja kaikki voivat menettää henkensä, mikäli etsivä Alex Cross ja hänen tähtitodistajansa Kate McTiernan eivät ajoissa löydä varjon lailla pakenevaa "keräilijää", joka kutsuu itseään Casanovaksi.

Nuori pari lähtee häiden jälkeen lomamatkalle ja asettuu syrjäseudulla sijaitsevaan lomamökkiin. Keskellä yötä ovelta kuuluu koputus, ja taloon tunkeutuu kolme naamioitua hyökkääjää. Rentouttavasta lomamatkasta muodostuu selviytymistaistelu.

Sanfranciscolaisen poliisin Frank Connorin poika on kuolemaisillaan ja ainoastaan luuydinsiirto voi hänet pelastaa. Ainoa sopiva luuydin on vankilassa istuvalla psykopaattisella murhaajalla, jonka suostutteleminen ytimenluovutukseen vaatii melkoisesti lievennyksiä miehen tiukkoihin vankilarutiineihin. Paatunut rikollinen käyttää tilannetta hyväkseen ja pakenee. Connor on lähes ainoa, joka yrittää saada miehen kiinni hengissä.

Sotilaan uralta palkkasoturiksi siirtynyt Jeff Terrier toimii turvamiehenä sisällissodan riivaamassa Kongon demokraattisessa tasavallassa, suojellen humanitääristä apua antavaa järjestöä. Todellisuudessa hän on palkkamurhaaja, työnantajanaan monikansallinen kaivosyhtiö. Terrier saa tehtäväkseen "poistaa pysyvästi" riistokapitalistityönantajiensa toimia vaikeuttava ministeri. Terrier hoitaa homman ja katoaa maasta. 8 vuotta myöhemmin huono omatunto vaivaa palkkamurhaajaa, joka on nyt palannut Kongoon ja tekee itse hyväntekeväisyystyötä poraamalla kaivoja. Menneisyys ei jätä miestä rauhaan, vaan hänet yritetään ottaa hengiltä vanhojen tekojensa takia. Terrierin on lähdettävä Eurooppaan selvittämään, mistä on kyse. Alkaa juoksu ympäri Eurooppaa, Lontoon kautta Barcelonaan. Vähitellen taustalta alkaa paljastua kansainvälinen salaliitto - jossa Terrier on vain yhtenä pelinappulana.