12-vuotias, koulukiusattu Oskar asuu Blackebergissä, Tukholmassa 1980-luvun alussa. Hän tapaa samanikäisen tytön, Elin, joka on juuri muuttanut Oskarin naapuriin vanhan miehen, Håkanin, kanssa. Kaupunginosassa on samoihin aikoihin alkanut tapahtua verisiä murhia. Ystävystyttyään Elin kanssa paremmin Oskar saa tietää Elin olevan vampyyri, jolle Håkan kerää verta murhaamalla.

Infernal affairs-sarjan etko-osa kertoo siitä miten myyrät alunperin soluttautuivat poliisiin ja triadeihin, ja taistelivat yhteistä vihollistansa vastaan.

Kun Chen Zhen palaa vanhaan kouluunsa, jossa hän on opiskellut taistelulajeja, hän saa kuulla traagisen uutisen mestarinsa kuolemasta. Pian hänelle selviää, että mestari on kuollut mystisissä olosuhteissa, ja hän päättää kostaa ja hakea oikeutta vanhalle opettajalleen.

Kaikki rakastavat Jerryä. Hänen uusi vaimonsa, naapurit, kollegat... kaikki. Kaikki paitsi hänen tytärpuolensa, Stephanie. Hän onkin nähnyt sen, mitä muut eivät. Hän on katsonut kellarissa salaa, kun Jerry on saanut hallitsemattomia raivokohtauksia. Sattumalta Stephanie lukee lehdestä perheestä, jonka isä puukotti hengiltä vain kadotakseen jäljettömiin. Voisiko hänen isäpuolensa, mies joka suutelee äitiä joka aamu, olla sama mies?

Toimittaja Angela ja hänen kameramiehensä Scott seuravat kahta palomiestä yövuoron aikana. He saavat hätäkutsun asuntoon, jossa iäkkään naisen on kuultu huutavan. Palomiehet menevät sisään asuntoon Angela ja kuvaaja perässään ja löytävät verta vuotavan naisen. Nainen hyökkää palomiehen kimppuun ja puree häntä niskaan. Pian he kaikki huomaavat, että talo on karanteenissa. Kukaan heistä ei pääse ulos.