Rashomon – paholaisen temppeli, myös Rashomon – paholaisen portti on vuonna 1950 ensi-iltansa saanut japanilainen elokuva. Sen on ohjannut Akira Kurosawa, ja elokuva perustuu kahteen Ryūnosuke Akutagawan kirjoittamaan tarinaan. Rashomon sai Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan vuonna 1951. Rashomon oli Kurosawan läpimurtoelokuva[1], ja sen jälkeen yleensäkin japanilainen elokuva on noussut kansainväliseen suosioon. Elokuvaa pidetään yhtenä Kurosawan parhaista.Elokuvassa kuvataan murhaa ja raiskausta neljän eri todistajan kertomien selostusten kautta. Elokuvan juoni asettaa totuuden luonteen kyseenalaiseksi. Katsojan on kuitenkin määrä omaksua epätoivon sijaan myönteinen asenne – kuten köyhä mies, joka ottaa hylätyn lapsen suojaansa. Kurosawa poikkeaa elokuvaperinteestä, jossa roolihenkilö voi valehdella, mutta näytetty takauma kertoo touuden. Elokuva ei kuitenkaan torju katsojaa, vaan päinvastoin vetää hänet mukaan pohtimaan totuutta.
Sijoitettuna salaperäiseen ja eksoottiseen maailmaan, joka luo yhä vahvan taian, tarina alkaa ennen II maailmansotaa, kun japanilaislapsi riistetään köyhältä perheeltä palvelijaksi geishataloon. Huolimatta petollisesta kilpailijasta, joka lähes murtaa tytön tahdon, tästä tulee legendaarinen geisha Sayuri. Kauniina ja taitavana Sayuri valloittaa aikansa mahtimiehiä, mutta häntä piinaa salainen rakkaus ainoaan mieheen, jota hän ei voi saada…
Kapteenina Amerikan sisällissodassa palvellut Nathan Algren värvätään taitojensa vuoksi Japanin keisarin, Meijin, joukkoihin. Hänen pitää kouluttaa keisarin joukot ratkaisevaan taisteluun maan viimeisiä samuraita vastaan. Algren haavoittuu ja joutuu samuraiden vangiksi. Vankeudessa hän tutustuu heidän tapoihinsa, kulttuuriinsa ja kunniakäsitykseensä. Enää ei olekaan selvää, kumman puolen hän valitsee...
Kaksi toisilleen vierasta ihmistä tapaa Tokiossa. Charlotte on Tokiossa kiireisen valokuvaajamiehensä Johnin kanssa. John ei osoita paljoakaan kiinnostusta vaimoaan kohtaan, ja Charlotte viettää suurimman osan ajastaan yksin hotellissa. Siellä hän tapaa näyttelijä Bob Harrisin, joka on Tokiossa tekemässä viskimainosta. Bob on tehnyt erityisen tuottoisan sopimuksen, mutta hän on uupunut ja kyllästynyt koko tilanteeseen – samoin kuin vaimoonsa. Vaimo soittaa Bobille Los Angelesista useita kertoja päivässä kuullakseen Bobin mielipiteen heidän talonsa sisustuksesta. Tyhjyyden tunne painostaa, mutta Charlotten ja Bobin välille syntyy yhtäkkinen yhteenkuuluvuuden tunne keskellä vierasta maailmaa. Yhdessä he tutustuvat Tokioon ja japanilaisten karaoke-mieltymykseen ja yllättäen he löytävät olemassaololle syvemmän merkityksen kuin ennen.
Syyskuu, 1942. Japanilaiset valloittavat Singaporen. Pieni ryhmä liittoutuneiden sotilaita, heidän joukossaan kapteeni Ernest Gordon, vangitaan ja kuljetetaan burmalaiseen sotavankileiriin keskelle viidakkoa. Sotavangit joutuvat elämään epäinhimillisissä oloissa ja rakentamaan rautatietä Kwai-joen laaksoon. Yksi heistä etsii sielun vapahdusta uskon ja anteeksiannon kautta, kun taas toinen suunnittelee hullunrohkeaa pakoyritystä päästäkseen vapaaksi leirin raakuudesta, nälästä ja väkivallasta. Moni heistä kuolee. Jotkut kestävät raskaimmankin taakan. Kukaan selviytyneistä ei tule olemaan entisensä. Elokuva perustuu skotlantilaisen komentaja Ernest Gordonin omaelämänkertaan.