Scott Pilgrim on tavannut Ramonan, unelmiensa tytön. Scott saa kuitenkin pian huomata, että uuden ihastuksen elämää kontrolloi seitsemän ilkeää exää jotka tekevät mitä tahansa lopettaakseen tämän uuden suhteen. Scottin tullessa läheisemmäksi Ramonan kanssa hänen on kohdattava yhä häijymmäksi käyvät entiset heilat. Jos Scott aikoo voittaa todellisen rakkauden puolelleen, hänen on päihitettävä heidät kaikki ennen kuin peli on todella pelattu.

Naisen rakastaja jättää hänet. Nainen yrittää hakea miehen käsiinsä kysyäkseen tältä miksi hän häipyi. Hän ottaa yhteyttä miehen vaimoon ja poikaan, mutta he ovat yhtä ymmällään kuin nainen itse. Naisen ystävätär puolestaan pelkää poliisien etsivän häntä poikaystävän rikollisten puuhien takia. Molemmat naiset kääntyvät naisasianajajan puoleen, joka osoittautuukin rakastajan uudeksi rakastajattareksi.Elokuvan henkilöiden polut risteilevät vaikeakulkuisessa maastossa samalla kun elokuva itsessään on kertomus kärsivistä, mutta intohimoisista naisista. Naisista hermoromahduksen partaalla.

Chow asuu hotellihuoneessa ja kirjoittaa tieteisromaaneja. Muistoissa painaa menetetty rakkaus Su Li-Zhen sekä mystinen kambodzhalainen kaunotar ja uhkapeluri Black Spider. Chow'n ja naapurihuoneen numero 2046 tytön välille roihahtaa kiihkeä suhde, joka sekoittaa seksin ja rakkauden. Sydämiä särkyy yhä lisää. Hotellinomistajan tytär on rakastunut onnettomasti japanilaiseen nuorukaiseen. Chow toimii kielletyn rakkauden posteljoonina ja tytär päätyy tieteistarinoiden haamukirjoittajaksi.

1980-luvun teinitähti Molly Ringwald esittää köyhistä oloista lähtöisin olevan Andieta, joka pääsee rikkaan poikaystävänsä kanssa hienoihin tanssiaisiin. Mutta kestääkö parin rakkaus, ja voivatko kaksi erilaista maailmaa sopia pysyvästi yhteen?

Suosiostaan ja rakastavasta tyttöystävästään huolimatta paikallis-TV:n toimittaja Bruce Nolan pitää maailmaa epäoikeudenmukaisena. Räpellettyään läpi tähänastisen elämänsä pahimman päivän Bruce purkaa raivoaan Jumalalle syyttäen tätä epäonnestaan ja Universumin heikosta hoidosta. Luoja vastaa parjaukseen... ja luovuttaa mahtivoimansa Brucelle nähdäkseen josko hommat sujuisivat tältä paremmin!

Huippunäyttelijöiden siivittämässä elokuvassa joukko erilaisia ihmisiä etsii rakkautta Los Angelesissa. Odottamattomat tarinat nivoutuvat yhteen, ja päähenkilöiden elämä ja käsitys itsestään muuttuvat.

Kuolemansairaan puutarhurin Visan suhde avopuolisoonsa Riiaan on kriisissä. Ryhmäterapiassa hän tapaa kuolemaan valmistautuvista artikkelisarjaa tekevän toimittajan Hannan. He rakastuvat, mutta Visa joutuu pulman eteen kuullessaan olevansakin terve.