Sodan runtelemasta Etelä-Sudanista tuleva nuoripari hakee Englannista turvapaikkaa ja uutta alkua, mutta joutuukin uudessa kodissa elävän kaamean voiman vainoamaksi.

Vuonna 1861 Amerikan sisällissota saa alkunsa. Kun viralliset taistelut käydään mailien päässä, niin Etelän puolesta taistelevat sissit pitkin maaseutua. Kansasin ja Missourin rajaseudulla ystävykset Jake ja Jack liittyvät sisseihin. Toinen on heistä on köyhän saksalaisen siirtolaisen ainokainen ja toinen vauraan tilanomistajan poika. Pian nämä nuoret pojat oppivat taistelemaan henkensä edestä. Kun sodan todellisuus vihdoin iskee heihin taistelujen kovetessa, kohtaavat nuoret käännöskohdan taisteluissa, itsessään ja elämässään.

Ranskalaiseen Calaisin pikkukaupunkiin sijoittuvan elokuvan tapahtumien taustalla Eurooppa painii pakolaiskriisin kanssa, mutta Laurentin perhe keskittyy tuijottamaan omaa napaansa. Vähitellen porvariperheen puhtoiset kulissit alkavat natista liitoksistaan ja kierot salaisuudet rävähtävät päivänvaloon.