Schindlerin lista kertoo saksalaisesta yrittäjästä, Oskar Schindleristä, joka pelasti yli tuhannen puolanjuutalaisen hengen holokaustissa toisen maailmansodan aikana. Elokuvan nimi viittaa listaan, jossa oli niiden juutalaisten nimet, jotka Schindler otti töihin tehtaaseensa.

Julman arkinen kuvaus puolanjuutalaisen pianistin ja säveltäjän Wladyslaw Szpilmanin kokemuksista Varsovassa toisen maailmansodan aikana, natsien alkaessa valloittaa Eurooppaa. Juutalaisena hän joutuu kokemaan vainon ja rajoitukset, joita hänelle, hänen sukulaisilleen ja koko hänen kansalleen asetetaan. Wladyslawin perhe lähetetään työleirille, mutta hän onnistuu pakenemaan Varsovan getosta pääkaupungin raunioihin. Kärsimyksestä, nöyryytyksestä ja henkiinjäämistaistelusta tulee hänen arkeaan.

Neljällä Oscarilla palkittu elokuva kertoo taloustieteen Nobel-voittaja John Nashista, joka sairastaa skitsofreniaa. Nerokas matemaatikko erottui jo opiskeluaikana joukosta ja alkoi työstää mullistavaa peliteoriaansa. Valmistuttuaan Nash alkaa opettaa teknillisessä korkeakoulussa, mutta vähitellen mielenterveysongelmat ja vakavat vainoharhat alkavat saada miehestä yliotteen.

Erin Brockovich on kaksi kertaa eronnut kolmen lapsen äiti. Rahat ovat lopussa ja työpaikasta ei ole tietoakaan. Hän onnistuu kuitenkin pääsemään lakitoimistoon töihin lähinnä kärkevän kielensä ja poikkeuksellisen ulkonäkönsä ansiosta. Arkistojen kätköistä Erin löytää tietoja epäilyttävistä kiinteistökaupoista ja hänelle selviää, että kaupungin pohjavedet ovat saastuneet. Kaupunkilaiset alkavat sairastua yksi toisensa jälkeen, mutta syytteen nostaminen ei kiinnosta juuri ketään. Sinnikäs Erin lähtee kiertämään ovelta ovelle, ja lopulta 600 kaupunkilaista panee nimensä kanteeseen. Peräänantamattomuuden palkkana on oikeushistorian suurimmat yksityiset korvaukset.

O­li­ver Sto­nen vai­kut­ta­va ker­to­mus nai­sen elämästä so­tien ja mie­hi­tys­ten run­te­le­mas­sa Viet­na­mis­sa, jos­sa ää­rimmäi­nen köy­hyys, epä­luu­lo, pros­ti­tuu­tio ja vä­ki­val­ta sa­ne­le­vat elämän raa­mit. Dra­maat­tis­ten vas­toinkäy­mis­ten ta­sau­tues­sa ar­kipäiväi­sek­si kur­juu­dek­si hän ta­paa ame­rik­ka­lai­sen so­ti­laan, jo­ka ha­luaa viedä hä­net vai­mok­seen Yh­dys­val­toi­hin.