Neliraajahalvaantunut Lincoln Rhyme on entinen huippuluokan rikospaikkatutkija, jonka apua tarvitaan yllättäen sarjamurhaajan nappaamiseksi. Murhaajan jäljille päässeestä terävästä poliisista Amelia Donaghysta tulee Rhymen silmä- ja korvapari kentällä. Murhaajan mielenliikkeiden tulkinta alkaa pian käydä vaaralliseksi molemmille.

Rikospoliisi John Hobbes jahtaa murhaajaa, joka muuttaa muotoaan ihmishahmosta toiseen niin kadulla kuin poliisiasemallakin. Rikollinen on koko ajan lähellä, mutta kuitenkin tavoittamattomissa. Pyörryttävän ajojahdin kuluessa Hobbesille selviää, että hänen vastustajansa on demoni, joka siirtyy ihmisestä toiseen. Vaikka esimies kehottaa Hobbesia luopumaan jutusta, tämä jatkaa sinnikästä taisteluaan vuosisatoja vanhaa pahuutta vastaan. Paholaisen nimi on Azazel...

Rollie Tyler (Brown) on erikoistehosteiden huippuosaaja. Tällä kertaa hänen taitojaan tarvitsee viihdemaailman sijaan oikeuslaitos, kun Tyler saa tehtäväkseen lavastaa alamaailman todistajan murhan. Kun työ on tehty ja ilmiantaja on saatu katoamaan, Tyler tajuaa kauhukseen, että murhaa ollaan vierittämässä hänen niskoilleen. Toimeksiantajiensa jahtaama ja petetty Tyler ymmärtää pian, ettei hän voi luottaa kehenkään ja että kiperästä paikasta hänet voi pelastaa vain ennennäkemättömän illuusion järjestäminen.

Kahdeksan kidnapattua naista. Kaikki kauniita ja lahjakkaita. Ja kaikki voivat menettää henkensä, mikäli etsivä Alex Cross ja hänen tähtitodistajansa Kate McTiernan eivät ajoissa löydä varjon lailla pakenevaa "keräilijää", joka kutsuu itseään Casanovaksi.

Kuusi teini-ikäistä matkustaa autolla, kun heidän on yhtäkkiä mentävä tieltä, kun he löytävät onnettomuuden estämän tien. Mutta nuoret katoavat Länsi-Virginian tiheässä metsässä, missä heitä ajaa kanibaalien ihmiskunta, joka on kauhistuneesti kaatunut heidän luontaisesta ruokinnastaan sukupolvien ajan ...

Pienessä Uuden Seelannin rannikkokaupungissa on hiljaisempaa kuin tavallisesti. Kaikki sen asukkaat ovat yhtäkkiä hävinneet. Onko mahdollista, että heidät olisi pilkottu pieniin paloihin...? Kyllä, ryhmä avaruusolentoja on vallannut kaupungin ja he aikovat tehdä sen asukkaista jauhelihaa intergalaktiselle hampurilaisketjulle. Avaruusolennoilla on yksi paha ongelma: AIDS - Alien Investigation of Defence Service, Pojat. Heillä on suunnitelmissa revolvereja, tekovihaa, moottorisaha, ja he ovat valmiita potkimaan muukalaisperseitä.

Michael pääsee mukaan projektiin, jossa koulutetaan eliittisotilaita. Hän joutuu kuitenkin olosuhteiden pakosta pakenemaan leiriltä ja aloittaa Hongkongissa uuden elämän. Kaikki sujuukin jonkin aikaa hyvin, mutta sitten kaupunkia alkaa vainota outo rikollisjoukko.

Nick Chen, yksi New Yorkin poliisilaitoksen menestyksekkäimmistä poliiseista, saa kiittää nousujohteisesta urastaan läheisiä yhteysiään kiinalaisiin "liikemiehiin", Triadeihin. Nyt hänen vastuunaan on rauhan ylläpitäminen Chinatownissa. Tehtävä ei ole helppo, sillä triadit taistelevat reviiristään äärettömän väkivaltaisen rikollisliigan kanssa. Lisää ongelmia tuottaa Chenin yksikön uusi tulokas, idealismiin taipuvainen Danny Wallace, joka tempaistaan keskelle petoksen, korruption ja väkivallav verkkoa.

Steve muuttaa perheineen uudelle paikkakunnalle ja huomaa pian, että hänen uudessa koulussaan tapahtuu jotain kummallista: rappiolla olevat nuoret muuttuvat kuin taikaiskusta kunnon kansalaisiksi.

Terroristi-iskua tutkivat viranomaiset varoittavat Gordy Breweria sekaantumasta asiaan, mutta Brewerilla on syynsä ottaa isku henkilökohtaisesti. Hänen vaimonsa ja lapsensa ovat terroriteon uhrien joukossa.

Erin Grant on menettänyt työnsä ja tyttärensä lapsenhuoltajuuskiistassa, jolloin tytär määrättiin lapsen isälle, pikkukonna Darrelille. Ansaitakseen rahat uutta oikeudenkäyntiä varten tytärensä takaisin saamiseksi, Erin ottaa vastaan tanssijan homman Eager Beaver -nimisessä striptease-klubissa. Erinin tanssi huumaa himokkaan kongressimiehen, jota ei enää pysäytä mikään - ei edes murha. Alkuperäinen päämäärä tuntuu entistä vaikeammalta saavuttaa, kun huhumylly pääsee vauhtiin: Erin on kiinnostunut tyttärensä huoltajuudesta, kongressimies ja ex-aviomies Erinistä, poliittiset avustajat sekä avulias poliisi taas kongressimiehen puuhailuista.

Rikollisuus on lisääntynyt räjähdysmäisesti Lontoossa, ja rikolliset kullkevat vapaina tavallisten kansalaisten kärsiessä seurauksista. Poliitikkojen päättämättömyyteen väsynyt joukko ottaa lain omiin käsiinsä ja lähtee rikollisjahtiin...

Kaupungin kovaotteisin poliisi saa yllättäen äitimuorinsa vieraakseen. Hän huomaa pian sekä uransa että rakkauselämänsä saavan kummallisia käänteitä...

Nuori nainen yrittää selvittää ystävänsä salaperäistä katoamista. Etsintä johtaa hänet kaupunkiin, jossa on tehty havaintoja Bigfootista. Pian naisestakin tulee takaa-ajettu saalis. Hän joutuu pakenemaan pahuutta, joka on vahvempi kuin mitä hän on voinut kuvitellakaan.

Taloudellisesti tiukoilla oleva opiskelija alkaa työskennellä yövartijana museossa turvatakseen toimeentuloaan. Muutaman yön jälkeen hän alkaa epäillä, että museon kokoelmiin kuuluva Robert-niminen vintagenukke on itse asiassa elävä.

Lontoolaisia vaanii sarjamurhaaja, joka antaa uhreilleen yhden mahdollisuuden selviytyä: he joko kertovat totuuden - tai kuolevat. Etsivä James Trent nimitetään selvittämään juttua, kunnes hän joutuu itsekin epäiltyjen joukkoon. Mainettaan puhdistava James seuraa johtolankaa Atlantin toiselle puolelle New Yorkiin, mutta huomaa pelottavan monen vinkin vievän takaisin häneen itseensä. Milloin oikea totuus paljastuu? Valkokaulushuligaani-elokuvastaan tutun Paul Tanterin Shame the Devil on riipaiseva murhatrilleri Saw-saagan hengessä.