Kun Lucas Ray pelastaa sekarotuisen koiranpennun Denverin kadulta, hän tietää samantien elämänsä muuttuneen ikuisesti. Hän salakuljettaa "laittoman", puoliksi Pit Bull-pennun, asuinrakennukseensa uteliaiden naapureidensa silmien alla ja tarjoaa ristimälleen Bellalle ensimmäisen kodin. Luken äiti päättää ottaa Bellan työpaikalleen veteraanisairaalaan, jossa tämä saakin lämpimän vastaanoton ja runsaasti ystäviä. Bellan elämä on täynnä rakkautta ja iloa, sekä hauskinta huvia ikinä - oravien jahtaamista. Se johtaa myös kerran Bellan karkaamiseen ja Luken on viranoimaisten määräyksestä luovuttava koirastaan. Bella saa uuden kodin, mutta haaveilee rakkaan isäntänsä Luken luo pääsemisestä. Eräänä päivänä Bella päättää tehdä sen, karata uudestaan ja löytää tie 400 mailin päähän Luken luo. Matka on pitkä ja täynnä vaaroja, mutta Bella on päättänyt päästä kotiin. Elokuva perustuu W. Bruce Cameron romaaniin, samoin kuin 2017 julkaistu elokuva "A Dog's Purpose".

Tolkien tutustuttaa katsojat maailmankuulun kirjailijan nuoruusvuosiin. Orvoksi jäänyt Tolkien löytää ystäviä, rakkautta ja luovuutta samanmielisten koulutovereiden keskuudesta. Ensimmäisen maailmansodan koittaessa tärkeä ystäväpiiri uhkaa hajota. Kaikki Tolkienin kokema inspiroi häntä kirjoittamaan kuuluisat tarinansa.

Aloittelevalla toimittajalla Jay Bahadurilla on tapaaminen idolinsa, veteraanitoimittaja Seymour Tolbinin kanssa. Toblinin innoittamana Jay lähtee Somaliaan, tähtäimessään mullistava tarina. Paikanpäällä hän ottaa yhteyttä asioita järjestelevään tahoon ja yrittää soluttautua paikallisten somalialaisten merirosvojen seuraan - vain huomatakseen, että hän ei ole lainkaan tapahtumien tasalla. Elokuva perustuu Jay Bahadurin tositapahtumiin pohjautuvaan kirjaan Pirates of Somalia: Inside Their Hidden World. joka kertoo toimittajan suuria riskejä sisältäneestä uhkayrityksestä, jonka ansiosta maailma sai ennennäkemättömän silminnäkijätodistuksen Somalian merirosvoista.

Etelä-Vietnam 18. elokuuta 1966. Majuri Harry Smith ja hänen kokemattomista nuorista australialaisista ja uusi-seelantilaisista koostuva 108 miehen joukkonsa joutuvat elämänsä taisteluun, kun 2500 sodan karaisemaa Vietkongin sotilasta hyökkää heidän kimppuunsa. Ammusten käydessä vähiin vihollisjoukkojen ja luonnonvoimien hyökkäyksen alla nuorukaisten usko sekä taistelutahto joutuvat koetukselle

Vuonna 1909 tanskalainen kapteeni Ejnar Mikkelsen lähti syvälle Grönlannin koruttomiin maisemiin yhden kokemattoman kaverin kanssa. Tavoitteena oli kumota amerikkalaisten väittämä, jonka mukaan Grönlanti ei ole yhtenäinen pala maata. Todisteet löytyvät, mutta suurempi haaste on selvitä takaisin äärimmäisissä olosuhteissa, kun vastoinkäymiset seuraavat toisiaan. Historiallinen selviytymiselokuva perustuu Mikkelsenin muistelmiin.

Maaliskuussa 1933 walesilainen toimittaja Gareth Jones nousee junaan Moskovassa matkustaakseen Kharkoviin, Ukrainaan. Hän nousee pois pienellä asemalla jatkaen matkaansa jalkaisin. Kulkiessaan maan läpi hän kohtaa maata riivaavan nälänhädän kauhut. Kaikkialla on kuolleita ihmisiä sekä Neuvostoliiton salaisen palvelun miehiä, jotka järjestelmällisesti estävät kansaa saamasta tietoa vallitsevasta katastrofista. Stalinin pakotteet maataloudelle ovat johtaneet kurjuuteen ja tuhoon. New York Timesin toimittaja Ada Brooksin avulla Jones onnistuu levittämään järkyttävät katastrofiuutiset länteen pakottaen vastustajansa, Pulitzer-palkitun ja neuvostomyönteisen toimittajan Walter Durantyn nöyrtymään.

The Catcher Was a Spy on fiktiotakin oudompi vakoojatrilleri, joka herättää henkiin Moe Bergin uskomattoman tositarinan. Berg oli baseball-ammattilainen, josta tuli vakooja 2. maailmansodan aikana. Juutalainen, Princetonin käynyt, monia kieliä osaava ja yksityiselämäänsä tarkoin varjeleva Boston Red Soxin sieppari oli arvoituksellinen mies jo vuonna 1944, kun USA:n hallituksen sodanajan tiedustelu värväsi hänet riveihinsä. Tehtäväkseen Berg sai mennä vihollislinjojen taakse Euroopassa ja murhata natsien ydinasetutkimuksen johtava tiedemies ennen kuin Saksa saisi kehitettyä ydinaseen. Vaihdettuaan räpylänsä mantteliin oli Bergin luotettava ylivertaiseen älyynsä korkeiden panoksien kissa ja hiiri -leikissä - kun maailman kohtalo oli hiuskarvan varassa.