Taylor Hackford on ohjannut tämän vahvan ja eeppisen tarinan sukua toisilleen olevista pojista, jotka kasvavat aikuisiksi veljeksinä itäisen Los Angelesin väkivaltaisessa jengikulttuurissa. Heidän yhteytensä katkeaa järkyttävissä olosuhteissa, ja kohtalo kuljettaa heistä jokaisen omalle tielleen: Pacon armeijaan ja huumepoliisiksi, Miklon San Quentinin vankilan julmiin jengeihin ja Cruzin huumeidenkäyttäjäksi. Mutta verisiteet ja kunnia punovat heidän elämänsä yhteen kunkin taistellessa omalla tavallaan vallasta ja kunnioituksesta.

Oscarilla palkitussa komediassa kaksi ikääntyvää poikaviikaria, joiden ansiolista vilisee epäonnistumisia, lähtee Kalifornian viinimaille viettämään pitkiä polttareita.

Davidin vaimo jättää hänet toisen likinäköisen miehen vuoksi. Yksineläminen ei ole sallittua, joten David ja hänen koiraksi muutettu veljensä siirretään hotelliin, jossa hänellä on 45 päivää aikaa löytää uusi kumppani. Jos kumppanin löytäminen ei onnistu tavoiteajassa, ihminen muutetaan valitsemakseen eläimeksi. David haluaa että hänet muutetaan hummeriksi, sillä ne elävät yli 100-vuotiaaksi ja ovat siniverisiä.

Martin Scorsesen, Woody Allenin ja Francis Ford Coppolan episodielokuva New Yorkista ja sen mitä moninaisimmista asukkaista. N: Nick Nolte, Rosanna Arquette, Woody Allen, Mia Farrow.

Tohtori Robert Laing on Lontoon liepeille nousseen uuden, huippumodernin 40-kerroksisen tornitalon uusin asukas. Talon on määrä täyttää asukkaiden kaikki unelmat: koulut ja kaupat, kuntosalit ja kampaamo löytyvät saman katon alta. Se on oma pienoiskaupunkinsa, maailma pienoiskoossa, jossa eri yhteiskuntaluokat on sijoitettu omiin kerroksiinsa. Kaikki on suunniteltu toimimaan ja palvelemaan ihmistä. Hierarkkista säätyjakoa kuvastava kompleksi alkaa vähitellen natista liitoksistaan. Sähköt katkeilevat, hissit reistailevat ja jätehuolto horjuu. Samaan aikaan rakennuksen huipulla asuvien rikkaiden ja alempiin kerroksiin majoittuneen köyhemmän kansanosan suhteet kärjistyvät. Sivistyksen pintakiillon rapautuessa rikkaiden juhlat muuttuvat entistä hurjemmiksi. Viha ja pelko nostavat päätään, kun moraali ja inhimillisyys lentävät romukoppaan. Unelmakoti muuttuu luokkasodan taistelutantereeksi. High-Rise on dystooppinen scifi-elokuva, joka perustuu J.G. Ballardin romaaniin Tornitalo.