Pieni joukko amerikkalaisia sotilaita on vakaasti päättänyt, että Irakin sodasta on vietävä kotiin kunnollinen "matkamuisto". He ajavat pitkin aavikkoa etsien kuwaitilaisten miljoonien arvoista aarretta. Elokuva oli suurmenestys ja meni täysille saleille sekä USA:ssa että Euroopassa.

Mustanmeren pohjassa makaa uponnut natsien sukellusvene lastinaan kultaharkkoja. Sodan jälkeen alueella vallinnut poliittinen ja sotilaallinen epävakaus ovat pitäneet aarteenmetsästäjät poissa alueelta. Nyt Venäjän ja entisten neuvostotasavaltojen rajat ovat auki ja brittiläinen meripelastusyhtiö on selvittänyt sukellusveneen sijainnin, mutta ei pääse sopimukseen sen tutkimisesta. Kapteeni Robinson on pätevä sukellusveneen kippari, jolle yhtiö on juuri antanut potkut. Robison tietää sukellusveneen sijainnin ja päättää nostaa kullan muodossa itselleen mukavat erorahat. Hän kasaa sekalaisen, briteistä ja venäläisistä koostuvan miehistön, hankkii salaperäisen sijoittajan, ostaa vanhan ja ruosteisen sukellusveneen ja lähtee syvyyksiin kullankiilto silmissään. Miehistö tietää olevansa keskellä laitonta operaatiota, mutta lupaus kullan jakamisesta tasan kaikkien kesken tekee riskistä kannattavan. Varsinkin, kun tehtävän vaarallisuus voi vähentää aarteen jakajien määrää.

Mafiapomo Paul Vitti päätyy telkien taakse Sing Singiin ja päättää laulaa. Siis ihan oikeasti. Kalterilintu raakkuu ilmoille West Side Storyn lauluja ja laittaa pystyyn semmoisen shown, että liittovaltion viranomaiset päättävät toimittaa hänet hoitoon. Lopulta katsotaan parhaaksi luovuttaa Vitti terapeutti Ben Sobelin osaaviin käsiin. Pojat ovat palanneet ja huumorinkukka on edelleen se kaunein kukka, kun Robert De Niro (Vitti) ja Billy Crystal (Sobel) nähdään jälleen ykkösosan rooleissaan! Vauhtikaksikko lyöttäytyy taas yksiin ohjaaja Harold Ramisin kanssa; mukana tutun kierossa menossa ovat myös Lisa Kudrow ja Joe Viterelli. Tällä kertaa Vitti on valmis etsimään laillista työsarkaa ja ryhtymään nuhteettomaksi veronmaksajaksi. Tai ainakin niin hän väittää. Mutta voiko ylikierroksilla pörräävä Sobel uskoa Vittiä, varsinkin kun värikkäitä mafiahemmoja tulee vastaan joka puolella. Ennen kuin tämä hämäräsavotta on ohi, Sobel itse voi olla täsmäterapian tarpeessa!

Edes huipputarkasti vartioitu vankila ei pitele Richard Pacea, joka on etevä kansainvälinen varas. Uskaliaan paon jälkeen hän kohtaa joukon nykypäivän Robin Hoodeja. Misfits -nimellä itseään kutsuva ryhmä saa Pacen liittymään joukkoonsa vuosisadan ryöstöä varten. He aikovat varastaa miljoonien arvoiset kultaharkot, joita säilytetään tarkasti vartioidun vankilan alla. Losista Abu Dhabiin tarvitaan tehokkaita moottoreita, vääriä henkilöllisyyksiä, huijareita, kameleita, ilokaasua ja valtavia räjähdyksiä, jotta homma onnistuisi. Misfitsin seurassa on aina hauskaa.