Kaikkien aikojen svengaavin elokuva uusilla kohtauksilla höystettynä! Mustanpuhuva Jake Blues vapautuu vankilasta. Yhtä vähäeleinen veli Elwood ottaa Jaken avosylin vastaan ja yhdessä he lähtevät vierailulle kirkon ylläpitämään lapsuudenkotiinsa, jossa he kasvoivat nunnien oppien mukaisesti. Pahaksi onneksi koko paikka on menossa vasaran alle ellei tarvittavia verorasteja makseta. Jake ja Elwood aikovat pelastaa vanhan kotinsa ja päättävät jälleen lähteä tien päälle vanhan bändinsä kanssa. Mutta pystyvätkö he saamaan vanhan jengin jälleen kokoon ja keräämään tarvittavat rahat? Vaikeudet bluesmiesten tiellä ovat lukuisat, mutta veljesten usko "Jumalan tehtävän" onnistumiseen on horjumaton!

Kahden FBI-agentin tappaminen pankkiryöstön yhteydessä ei ole kovin järkevää - varsinkin kun kuolleiden luetteloon lisätään vielä neljä poliisia. Silloin kaikki menee jo päin helvettiä. Nyt Geckon veljekset ovat elämänsä pakomatkalla kohti Meksikon rajaa tapaamaan taustamiehiään ja etsimään luvattua turvapaikkaa. Turvatakseen selustansa veljekset kidnappaavat mukaansa miehen ja tämän kaksi lasta. Kaikki sujuu oikein mukavasti - kunnes he saapuvat viimeiseen määränpäähän ennen vapautta. Tapaamispaikka on baari nimeltä "The Titty Twister" ja täällä tarjoillaan muutakin kuin väljähtänyttä olutta...

Nuori oppinut Ibn Fahdlan karkoitetaan maasta hänen rakastuttuaan yhteen sulttaanin rakastajattarista. Lähdettyään Bagdadista Ibn kohtaa matkalla joukon viikinkisotureita ja leiritulen äärellä ystävystyy heidän kanssaan. Joukon luo saapuu pohjoisesta nuori kuninkaallinen sanansaattaja. Hän kertoo tarinan mystisistä, yön pimeydessä esiin ryömivistä olennoista, jotka tuhoavat kaiken elävän ja ovat niin julmia ja verenhimoisia, etteivät ihmiset halua edes tunnustaa heidän olemassaoloaan. Nuori sanansaattaja pyytää viikinkisotureita kuninkaan avuksi taistelemaan näitä julmia olentoja vastaan. Soturit epäilevät pojan kertomusta ja pyytävät apua vanhalta selvännäkijältä. Tämä vahvistaa pojan kertomuksen, mutta ilmoittaa samalla, että onnistuakseen kukistamaan olennot viikingit tarvitsevat avukseen kolmannentoista sotilaan; tumman, Pohjolan ulkopuolelta kotoisin olevan soturin. Kuvaus sopii Ibniin ja hän liittyy viikinkijoukkoon taistellakseen näitä pelottavia tunkeiljoita vastaan.

Kun USA:n vakoojakeskuksen CONTROL:n päämajaan hyökätään ja agenttien henkilöllisyydet ovat vaarassa paljastua, päälliköllä ei ole muuta mahdollisuutta kuin ylentää agentiksi aina yhtä innokas tutkija Maxwell Smart. saa tehtäväkseen tukahduttaa juonen, jolla pahamaineinen rikossyndikaatti nimeltä KAOS yrittää kaapata itselleen maailmanvallan. Smart on aina unelmoinut työskentelemisestä kentällä urhean supertähden, agentti 23:n rinnalla. Sen sijaan hän saa parikseen ainoan agentin, jonka henkilöllisyys on säilynyt salassa: ihastuttavan, mutta tappavan veteraaniagentin, agentti 99:n. Kun Smart ja 99 pääsevät lähemmäksi KAOS:n päämäärien - ja toistensa - selvittämistä, heille paljastuu että KAOS:n ykkösagentti Siegfrid ja hänen apurinsa Shtarker yrittävät rahastaa luomansa kauhun verkoston avulla. Smartin, jonka kenttäkokemus, samoin kuin aika, on vähissä, ja joka on aseistettu vain muutamilla vakoojavempaimilla ja sammumattomalla innokkuudella, on tuhottava KAOS.

Cosmo on teräväkielinen ja fiksu nuori mies, jolla on elämässään yksi suuri unelma. Hänen on päästävä pois slummista ja luotava parempi elämä itselleen ja kahdelle veljelleen. Kun kaikki muut yritykset epäonnistuvat, Cosmo keksii tehdä nuorimmasta veljestä vapaapainijan. Hän on varma, että oikean harjoitusohjelman avulla "Salami Kidistä" tulee mestari. Silloin kaikki ongelmat on ratkaistu.