Yhdysvaltalainen rotudraama, joka kertoo ihmisistä mustien kulmilla, jossa vallitsee mukavan sosiaalinen ilmpiiri. Keskuspaikkana on italialaisen Salin omistama pizzeria. On vuoden kuumin päivä ja rotuhässäkkä räjähtää yllättäin kuin ukkonen eräiden hermostuttua siitä, kun pizzerian seinillä ei ole yhtään kuvaa mustaihoisesta henkilöstä.

Mykkä Ada myydään 1800-luvun lopulla vaimoksi Uuteen-Seelantiin. Kommunikaatio-ongelmista kärsivä avioliitto alkaa huonosti, kun jäyhä maatilallinen luovuttaa pois Adan rakkaan pianon. Saadakseen soittimensa takaisin nainen alkaa myydä hellyyden hetkiä pianon hankkineelle miehelle. Holly Hunter, tytärtä esittävä Anna Paquin ja Jane Campionin käsikirjoitus palkittiin Oscarilla. Cannesista tuli Kultainen palmu.

Atlanta 1948. Daisy on 72-vuotias eläkkeellä oleva opettajatar, jonka on vaikea myöntää, että ikä alkaa painaa. Kun Daisy peruuttaa Packardinsa aidan yli naapurin tontille, palkkaa hänen aikamiespoikansa hänelle autonkuljettajaksi Hoke Colburnin, joka on musta, rehti ja lukutaidoton. Aika ja Hoken järkkymätön ymmärrys sekä elämänilo tekevät tehtävänsä ja särmikkäästi alkaneesta työsuhteesta kehittyy vuosien mittaan lämmin ja luja ystävyys.

Winston Grahamin romaaniin perustuva Marnie ei ollut aikoinaan mikään menestystarina, mutta se on noussut jälkeenpäin arvoonsa ohjaajansa klassikkona ja on eittämättä Hitchin parhaita elokuvia. Psykologinen aihe: syytä kauniin kleptomaanin sairauteen etsitään. Ohjaaja pitää katsojan taiturimaisesti otteessaan, vaikkei mitään erityisen raflaavaa tapahdukaan. Nuori Sean Connery oli parhaimmillaan tukea antavana miehenä.

New Yorkista kotoisin olevaa kosmetologia luullaan opettajaksi ja hänelle tarjotaan unelmaduunia. Hän pääsee Itäeurooppalaisen tyrannin lasten opettajaksi.

The Harder They Come - Kingstonin kovanaama on jamaikalainen reggae-elokuva nuoresta miehestä, joka tahtoo menestyä Kingstonin musiikkibisneksessä, mutta joka joutuu ansaitsemaan elantoaan pikkurikollisena, sillä ilman paikallisen levymogulin siunausta kukaan ei voi tehdä nimeä. Reggae-laulaja Jimmy Cliff esittää elokuvan pääroolin.

Kreikkalainen naimakauppa on todellinen hyväntuulen komedia kreikkalaissyntyisestä sinkkutytöstä Toulasta, joka on luopunut toivosta Sen Oikean suhteen. Mutta sitten Toula pihkaantuu päätäpahkaa Ianiin. Ainoa ongelma: mies on amerikkalainen! Perhepainajainen voi alkaa.

Alex Whitman on newyorkilainen rakennustarkastaja, joka on käymässä Las Vegasissa urakkaa valvomassa. Vegasissa Alex tapaa valokuvaaja Isabel Fuentesin, ja pari päätyy viettämään yhteisen yön. Mutta kun Alex näkee Isabelin kolme kuukautta myöhemmin hän saa kuulla, että Isabel on raskaana. Isästä ei ole epäselvyyttä. Alex on kuin puulla päähän lyöty, mutta ei halua menettää Isabelia. Pariskunta päättää mennä naimisiin ja yrittää tosissaan. Alkaa myrskyinen purjehdus kansainvälisillä vesillä kahden voimakastahtoisen ihmisen yrittäessä merkitä reviiriään keinolla millä hyvänsä. Kulttuurien ja ristiriitaisten odotusten törmätessä voi tarvita laastareitakin... mutta kaikkein eniten kompromisseja ja rakkautta.

Kun riskejä karttavan Reuben Fefferin tuore morsian lähtee häämatkalla sukellusopettajan matkaan, suistuu Reubenin elämä radaltaan. Sydänsurujen jälkimainingeissa hän tapaa seikkailunhaluisen lapsuudenystävänsä Pollyn, joka vie Reubenin mukanaan mausteisen ruoan, frettien ja salsatanssin maailmaan... hupaisin seurauksin. Onnistuuko kontrollifriikki Reuben todella muuttumaan ja avaamaan elämänsä ja sydämensä haasteista suurimmalle eli rakkaudelle?

Yksikään tyttö ei ole saanut 10 pistettä enne Bo Derekiä. Sankarimme on George Webber, menestyvä säveltäjä, jolla on talo Hollywood Hillissä, tallissa Rolls Royce ja makuuhuoneessa seksikäs laulajatar. Elämäänsä tyytymätön George käyttää aikaansa tutkaillakseen nuoria tyttöjä, joille jakaa pisteitä yhdestä kymmeneen. Sinnikkyys palkitaan - hän saa näkyviinsä kymppityttönsä! Puhtaan ja todellisen rakkauden kaipuussa George ryhtyy takaa-ajoon, joka johtaa psykiatrin sohvalle, hammaslääkärin tuoliin ja lopulta trooppiseen lomaparatiisiin, missä palmut huojuvat...

Pitkään sinkkuna sinnitellyt Eddie alkaa deittailla seksikästä ja näennäisen upeaa Lilaa. Isänsä ja ystävänsä patistamana Eddie kosii Lilaa vain viikon tapailun jälkeen peläten tämän olevan hänen viimeinen mahdollisuutensa rakkauteen, avioliittoon ja onneen. Häämatka Meksikossa kuitenkin paljastaa Lilan todellisen luonteen ja samaan aikaan kauhistunut Eddie tapaa Mirandan, naisen jonka hän tajuaa olevan oikea sielunkumppaninsa. Eddie yrittää pitää uusi ja kauheaksi osoittautunut vaimonsa tyytyväisenä samalla kun hän tekee parhaansa hurmatakseen unelmiensa naisen.