Vaikuttava elokuva seuraa 60-luvulta lähtien kahta Rio de Janeiron slummissa varttunutta nuorukaista, joiden elämänvalinnat kuljettavat heitä eri suuntiin. Valokuvauksesta kiinnostunut Buscapé karttaa väkivaltaa, kun taas Zé Pequeno nousee huumejengin johtajaksi.

Perinteisen faktan ja fiktion rajoja rikkova Tarina itkevästä kamelista (Die Geschichte vom weinenden Kamel, 2003) on sekä koskettava draama että mielenkiintoinen kaukaisten maiden kulttuuridokumentti. Mukana on myös juonentapainen.Etelä-Mongolian autiomaassa syntyy valkoinen kameli, jota sen äiti ei suostu ruokkimaan. Koska kamelit ovat sama asia kuin toimeentulo, kaksi poikaa matkustaa pitkän matkan blondin luokse auttaakseen sitä. Kaunis ja herkkä elokuva menee myös luontodokumentista.

Valasratsastaja (Whale Rider) on vuonna 2002 valmistunut uusiseelantilainen elokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Niki Caro vuonna 1987 ilmestyneen, Witi Ihimaeran The Whale Rider -romaanin pohjalta. Elokuva esitettiin ensimmäisen kerran Toronton elokuvajuhlilla 9. syyskuuta 2002.Keisha Castle-Hughes oli vuonna 2003 ehdolla parhaan naispääosan Oscar-palkinnon saajaksi, ollessaan 13-vuotias, mikä tekee hänestä kaikkien aikojen nuorimman tässä kategoriassa ehdokkuuden saaneen.

(D.E.B.S./USA 2004). Vauhdikkaan ja humoristisen agenttiseikkailun keskipisteessä on neljän hehkeän nuoren naisen timanttinen iskuryhmä. Koulupukuiset kaunottaret näyttävät tavallisilta opiskelijoilta, mutta tosiasiassa heidät työllistää hallituksen huippusalainen agenttiorganisaatio D.E.B.S. Kaikki keinot on otettava käyttöön, kun nelikko saa tehtäväkseen selättää kaikkein aikojen pelätyimpiin rikollisiin kuuluvan Lucy Diamondin (Jordana Brewster, mm. Hurjapäät). Pääosissa: Jordana Brewster, Meagan Good, Sara Foster, Devon Aoki, Jill Ritchie, Michael Clarke Duncan. Ohjaus: Angela Robinson. (87')