Vuotuiset rantakemut tietävät kolmen päivän hauskanpitoa. Pian jengi kuitenkin saa huomata, että kummitusmerirosvot pilaavat loman kuin loman alta aikayksikön! Scooby-Doon porukka yhdistää voimansa uusien ystäviensä kanssa päihittääkseen nuo aavemaiset tappelupukarit ja pelastaakseen kemut.

Tove Janssonin kirjaan perustuva piirroselokuva, jossa Muumipeikko ystävineen lähtee tutkimusmatkalle ja saa kuulla, että maata kohti kiitää pyrstötähti.

Masi Pallopää ja Tarmo Karvanen ovat erottamaton parivaljakko, mutta niin ei ole suinkaan aina ollut. Kun tämä epäsuhtainen monsterikaksikko ensi kertaa tapasi toisensa, he eivät voineet sietää toisiaan. Niinpä “Monsterit-Yliopisto” raottaakin ovea niihin hullunhauskoihin toilailuihin, joiden kautta Masi ja Tare oppivat pitämään toisistaan ja heistä tuli lopulta parhaat kaverit.

Tokaluokkalaisen Ellan ja hänen luokkatoveriensa opettaja vaatii, että myös rocktähden urasta haaveilevan Paten on opittava kertotaulu. Kaverit keksivät, että jos Pete olisi rokkistara, hänen ei tarvitsisi osata mitään, sillä manageri hoitaisi asiat. He panevat bändin kasaan ja tavoitteeksi asetetaan esiintyminen laulutähti Elviiran megakonsertisssa.

Ella on keksinyt leikin, johon koko naapurusto osallistuu: oman sirkuksen! Naapurustoon muuttava uusi poika sekoittaa tutut kuviot ja Ellan ja hänen parhaan kaverinsa ystävyys joutuu koetukselle.