Hideo Yamamoton Ichi the Killer -mangan päähenkilö on lapsena kiusattu ja itsesäälissä rypevä nörtti. Hypnoosin avulla hänestä tulee Japanin alamaailman häikäilemättömin ja sadistisin tappaja. Kun shinjukulaisen yakuza-ryhmittymän päällikkö katoaa mukanaan miljoona jeniä, hänen lävistyksiin hurahtanut kakkosmiehensä, albiino sadomasokisti Kakihara käynnistää massiivisen ihmismetsästyksen jonka kohteena on salaperäinen sadistitappaja Ichi. Jäljitys ulottuu kriminaalikonttoreihin, seksiklubeihin ja muihin hämäräperäisiin paikkoihin.

Tapahtumat 30 vuotta ennen Ringua kylvävät kauhua koko Japaniin. 19-vuotias Sadako on ujo ja syrjään vetäytyvä, mutta utelias opiskelija. Miyaji Akiko on toimittaja, jonka sulhanen kuoli tapaturmaisesti, kun lääkäri halusi esitellä potilaansa yliluonnollisia voimia lehdistölle. Miyaji tekee yksityisiä tutkimuksia sulhasensa kuolemasta, kun hän keksii salaperäisen Sadakon, joka näyttää langettavan kirouksen kaikkialle ympärilleen.

On kulunut pari viikkoa Ringun lopusta. Reiko, joka aiemmin etsi totuutta kirotusta videonauhasta, on kadonnut jäljettömiin. Reikon kollega Okazaki jatkaa hänen jalanjäljissään. Samaan aikaan erään kirouksen uhrin apulainen ajaa takaa Reikoa saadakseen itse tietää lisää. Nuo kaksi kohtaavat, ja heidän tutkimuksiinsa liittyy enemmän kauhua kuin he olisivat koskaan osanneet odottaa. Ringu 2 on suora jatko-osa menestyselokuvalle, joka kylvi kauhua koko maailmaan.

Nikki, nuori nainen, joka on äskettäin ladannut omituisen sovelluksen nimetlä Mr. Bedevil, kuolee järkytyksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Hänen poikaystäväänsä ja neljää muuta ystävää pyydetään latamaan sama sovellus, ja he tekevät niin sillä seurauksella, että heistä jokainen joutuu Mr. Bedevilin vainoamaksi. Heistä sovelluksella ei ole muuta tehtävää kuin yrittää tappaa heidät.