Once on vahvatunnelmainen musiikkidraama, jossa katusoittaja ja siirtolaistyttö rakastuvat. Sitä on ylistetty yhdeksi kaikkien aikojen parhaaksi musiikkielokuvaksi.

Roy Anderssonin elokuva on kertomus ihmisistä; heidän ihanuudestaan ja kurjuudestaan, suruistaan ja iloistaan, itsevarmuudesta ja ahdistuksesta, heidän halustaan rakastaa ja tulla rakastetuksi, elosta, joka välillä saa meidät nauramaan ja tuo välillä kyyneleet silmiin.

Woody Allenin taitavasti rakennettu jazz-ajan ylistyslaulu kertoo lahjakkaasta mutta sosiaalisesti kyvyttömästä kitaristista, jonka kohtalona on olla toiseksi paras. Miehen elämässä kaikki muu paitsi musiikki on omituista sotkua. Rakkauselämästä ei voi puhuakaan ennen kuin mykkä pesulatyttö iskee silmänsä outoon jazz-mieheen.

Ysäri-ilmiö The Spice Girls valmistautuu megakonserttiin, mutta luvassa on monia kommelluksia ennen lavalle pääsyä. Tyttöbändin lisäksi leffassa nähdään mm. Roger Moore ja Elton John.