Eletään vuotta 1757. Englantilaiset ja ranskalaiset käyvät veristä taisteluaan uuden mantereen hallinnasta jo kolmatta vuotta. Sota on imaissut syövereihinsä kaikki lähiseutujen asukkaat ja sattumalta myös kolme viimeistä lähialueiden mohikaaniheimon edustajaa tempaistaan tapahtumiin mukaan.

Viisi vuotta Yhdysvaltain sisällissodan päättymisen jälkeen kolmen sodan veteraani, kapteeni Jefferson Kyle Kidd kiertää kaupungista toiseen ja ansaitsee elantonsa lukemalla sanomalehdistä uutisia lukutaidottomille. Hän valikoi kertomansa uutiset tilanteen sekä paikan mukaan: värikkäitä tarinoita presidenteistä ja kruunupäistä, repivistä riidoista, karmeista katastrofeista ja suurista seikkailuista. Teksasin preerialla hän tapaa 10-vuotiaan Johannan, joka on kasvanut kiowa-heimon parissa viimeiset kuusi vuotta. Nyt vastentahtoista Johannaa ollaan palauttamassa verisukulaistensa pariin maailmaan, joka näyttäytyy hänelle vieraana ja vihamielisenä. Kidd suostuu viemään tytön laillisten huoltajensa huomaan. Satojen kilometrien erämaavaelluksen aikana kaksikko kohtaa sekä ihmisten että luonnon armottomuuden etsiessään paikkaa, jota voisivat kutsua kodiksi.

Mel Gibson heittää huulta lännensankari Bret Maverickinä, jonka vanhempi polvi tuntee myös 1950-luvun tv-sarjasta. Maverick on ammattipeluri, joka yrittää haalia rahaa päästäkseen mukaan suureen pokeriturnaukseen. Jokilaivalle korttia läiskimään pyrkii myös Jodie Fosterin esittämä Etelän kaunotar. Alkuperäinen Maverick, James Garner, nähdään sivuosassa.

"Catherine Weldon on New Yorkissa asuva muotokuvamaalari. Hän haluaa tehdä kulttuuriteon ja päättää vuonna 1890 lähteä Dakotaan maalatakseen yhden viimeisen suuren intiaanipäällikön, eli Istuvan Härän muotokuvan. Matkasta muodostuu vaikea ja Catherine saa huomata, etteivät kaikki suinkaan suhtaudu suopeasti edes reservaateissa rauhassa asuviin intiaaneihin tai heidän auttajiinsa. Alkuvaikeuksien jälkeen Catherine kuitenkin onnistuu ystävystymään Istuvan Härän kanssa ja saa tältä intiaaninimekseen Woman Walks Ahead.

Yksin tilaansa hoitava Mary Bee Cuddy on outolintu pienessä preeriakylässä. Kun kolme seudulla kovia kokenutta naista menettää järkensä ja joudutaan toimittamaan hoitoon, Cuddy suostuu lähtemään kuskiksi vaaralliselle matkalle. Apumiehekseen hän värvää hirttotuomiolta pelastamansa henkipaton. Kolmen mielisairaan naisen kuljettaminen vankkureilla satojen kilometrien päähän tasankojen poikki on vaarallinen tehtävä. Kaksikko lähtee matkaan Nebraskan territorion läpi kohti Iowaa, määränpäänään kirkko, jossa pastorin rouva huolehtii rajaseudun hylkäämistä sieluista. Ennen kuin he pääsevät palaamaan sivistyksen pariin, armoton erämaa vaatii heiltä kovan hinnan.

Amerikan vapaussota riehuu verisenä. Tähän asti Tom Dobb on metsästänyt erämaiden riistaa. Nyt hänen saalistaan ovat brittiarmeijan sotilaat. Mutta miksi? Erämaiden valtiaana Tom on ollut aina vapaa mies. Rajujen taisteluiden ja dramaattisten tapahtumien myllerryksessä Tom muuttuu hurjaksi sissitaistelijaksi, poikansa ihailemaksi sankariksi ja lopulta amerikkalaisen unelman sanansaattajaksi.