Miehet järjestävät surmatun omaisille ja ystäville juhlat, joissa ruumis on sullottu seisovana pöytänä toimivaan arkkuun. Kun tappajat kääntävät keskustelun "täydelliseen murhaan", miesten entisen opettajan (Stewart) epäilykset kasvavat. Ennen kuin yö on lopussa, professori on saanut selville, kuinka hänen oppilaansa ovat raa'asti kääntäneet hänen akateemiset teoriansa hyiseksi todellisuudeksi. Hitchcockin tutkimusmatka makaaberiin saa katsojat täysin valtoihinsa.

Poliisiasema keskellä Los Angelesin pahamaineista kaupunginosaa joutuu saartoon kun yhtä jengiläisistä tapetaan. Poliisiasemaa ollaan juuri sulkemassa, mutta muutama poliisi on vielä työpaikoillaan...

New York Cityn etsivä John McClane jakaa vanhojen, hyvien aikojen oikeutta uuden sukupolven terroristeille kun massiivinen, Yhdysvaltain infrastruktuuriin kohdistuva tietokoneisku on pysäyttää koko maan itsenäisyyspäivän viikonloppuna.

Los Angelesin poliisi Pete Davis ottaa vastaan ilmoituksen murrosta ja päällekarkauksesta. Rikospaikalla, Michael ja Karen Carrin loisteliaassa kodissa, Pete käyttäytyy aluksi kuten moitteettoman poliisin tuleekin. Mutta sitten hänen päässään tapahtuu jotain ja hänen luonteensa pimeä, väkivaltainen puoli nousee esiin. Erittäin väkivaltainen... Pete vie Michaelin "ajelulle". Matkalle, jolta ei ole paluuta. Ja sitten on Karenin vuoro. Siitä alkaa painajainen...

Kolme vuotta sen jälkeen kun Patrick on murhannut äitinsä ja tämän rakastajan, makaa Patrick koomaan vaipuneena sairaalassa. Uuden sairaanhoitajan Kathy Jacquardin tehtävänä on hoitaa häntä, mutta pian helpolta vaikuttanut työ muuttuu piinaavaksi kauhuksi, kun oudot tapahtumat alkavat vainoamaan Kathya. Kathyä vaivaa tunne, että joku tarkkailee häntä. Tämä kalvaa hänen mieltään. Kuvitteleeko hän, vai yrittääkö joku kommunikoida hänen kanssaan? Joku, jonka pitäisi olla aivokuollut ja kykenemätön liikuttamaan lihastakaan... Joku, jolla on synkkiä ja mystisiä voimia avuttoman ulkokuoren suojassa... Joku, jonka nimi on Patrick!

Lawson Russell on arvostettu lakimies New Orleansissa. Eräänä päivänä hän ajautuu ongelman eteen - hänen edustamansa asiakas on syyllinen! Mitä hän tekee... Kertoo totuuden ja tuhoaa uransa vai päästää murhaajan vapaalle jalalle... Niin Lawson menettää asianajo-oikeutensa ja ajautuu Key Westiin kirjoittamaan kirjaa. Siellä hän tutustuu vanhaan mieheen, joka antaa hänelle luettavakseen kirjoittamansa kirjan "Kalman linnut". Kirja on mahtava! Kuin sattuman oikusta vanha mies kuolee, ja Lawson päättää siirtää kirjan omiin nimiinsä. Hänestä tulee best-seller-kirjailija ja elämä hymyilee, kunnes hänet pidätetään murhasta! Kirjassa kuvatut murhat ovat nimittäin totta ja Lawson on poliisin epäilty numero 1!