Marjane Satrapi ohjasi ja animoi sarjakuvaromaaninsa valkokankaalle. Elokuva kertoo Marjanen lapsuudesta ja nuoruudesta vuosina 1978-93 rajusti muuttuvassa Iranissa. Vanhemmat lähettävät tytön turvaan Wieniin, joka muuttaa Marjanen elämänkatsomusta ratkaisevasti. Elävä viiva, rohkean yksinkertaiset ratkaisut ja vakavan sävyn alla kupliva huumori varmistavat, että lähihistoriasta kiinnostuu vielä elokuvan päätyttyäkin.

Bellevillen kolmoset on belgialais-brittiläis-kanadalais-ranskalaisena yhteistuotantona vuonna 2003 ilmestynyt piirretty elokuva, jonka ohjasi ja käsikirjoitti Sylvain Chomet.Elokuvan ääninäyttelijöitä ovat muiden muassa Michèle Caucheteux, Jean-Claude Donda, Michel Robin ja Monica Viegas. Piirretyssä on kuitenkin vuoropuhelua hyvin vähän, ja tarina rakentuu hahmojen toiminnan ja pantomiimikohtausten varaan.Bellevillen kolmoset oli ehdolla kahden Oscarin (paras piirroselokuva ja paras laulu) saajaksi ja sai muutenkin kiitosta sekä kriitikoilta että yleisöltä retrohenkisestä tyylistään.

Normannien viikinkipäällikkö saa kuulla, että "pelko antaa siivet". Päällikkö tuumii valloitusretkien olevan helpompia, jos hänen soturinsa oppisivat lentämään. Hän perustaakin retkikunnan, jonka tehtävänä on etsiä todellinen pelkuri, joka voisi opettaa normannit pelkäämään. Samaan aikaan gallialaiskylän rauha järkkyy, kun Aladobixin veljenpoika Poppix saapuu kylään. Poppixin isä on lähettänyt poikansa Aladobixin luo, jotta tämä koulisi pojasta miehen. Päällikkö antaa Poppixin kouluttamisen Asterixin ja Obelixin vastuulle, mutta poikaa ei kasvissyöjänä ja pasifistina kiinnosta villisikojen metsästäminen ja roomalaisten kanssa tappeleminen. Sen sijaan hän esittelee kyläläisille viimeisimpiä muoti-ilmiöitä. Pian normannit saapuvat Gallian rannikoille ja sieppaavat Poppixin, sillä olettavat hänen olevan mestaripelkuri. Kun Aladobix saa kuulla tapauksesta, hän lähettää Asterixin ja Obelixin pelastamaan veljenpoikansa.