William Munny on erakoitunut palkkatappaja, joka viettää rauhallisen surkeaa elämää kahden lapsensa kanssa ränsistyneellä maatilalla. Kun paikalle saapuu Chofield Kidiksi itseään kutsuva nuori rääväsuinen kuumakalle, mukanaan houkutteleva tuhannen taalan tarjous, joutuu Munny punnitsemaan elämänsä ehtoopuolen valintoja. Palkkatappajan veriset puuhat taakse jättänyt Munny kieltäytyy ensin tarjouksesta, kunnes rahapalkkio alkaa näyttää houkuttelevalta kaiken kurjuuden keskellä. Munny kaivaa esiin vanhan kuudestilaukeavansa, satuloi vähintään yhtä vanhan hevosensa ja käy heittämässä hyvästit kuolleen vaimonsa haudalle. On aika lähteä viimeiselle murharetkelle.

Kohtalokkaana talviyönä New Yorkissa tohtori Harford lähtee eroottiselle retkelle, joka saattaa koitua hänen avioliittonsa tuhoksi. Eroottisen fantasiansa perässä hän melkein sekaantuu murhaan. Kaikki saa alkunsa vain siksi, että hänen vaimonsa tunnustaa kerran himoinneensa toista miestä. Mestari Kubrickin viimeiseksi jäänyt erotiikkaa tihkuva elokuva koskettelee epäilystä, pelkoa, itsetuntoa, anteeksiantoa. Loistelias värimaailma ja kaihoisa kuvaus pakottavat pitämään silmät auki.

Suurinta elämässä elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun Skotlannin ylämaille. Elokuva kertoo skotlantilaisen Bess McNeillin tarinan. Oman yhteisönsä ja kalvinistisen kirkon paheksunnasta huolimatta Bess menee naimisiin öljynporauslautalla työskentelevän Janin kanssa. Bess on jokseenkin yksinkertainen, ja hänen onkin vaikeaa elää ilman Jania tämän ollessa töissä lautalla. Bess rukoilee Janin tulevan takaisin, ja kun Jan sitten palaa halvaantuneena työonnettomuuden seurauksena, Bess uskoo sen olevan hänen syytään. Koska Jan ei pysty enää rakastelemaan, hän kehottaa Bessiä harrastamaan seksiä muiden miesten kanssa ja kertomaan hänelle yksityiskohdat. Bess alkaa pian uskoa, että toteuttaa teoillaan Jumalan toiveita.

Edward on menestyvä liikemies, joka tulee työmatkalle Los Angelesiin. Eräänä iltana hän kyllästyy pinnallisiin piireihinsä ja lähtee ajelemaan ympäri Los Angelesia. Hän eksyy ja kysyy tietä ilotyttö Vivianilta, joka on säntillisen ja nuhteettoman Edwardin täydellinen vastakohta. Vivian on kaunis ja älykäs, joten Edward ostaa hänet seuralaisekseen. Vivian joutuu aivan uuteen maailmaan, jossa kuuluu käyttäytyä hyvin ja pukeutua moitteettomasti. Edwardkin kokee jotain uutta - rakkauden.

Yhteiskunnan ja perheen vaatimusten kahlitsema nuori mangataiteilija aloittaa epäsovinnaisen matkan kohti henkilökohtaista ja seksuaalista vapautumista.

Tulevaisuuden maailmassa rikkaiden ja köyhien erot ovat kärjistyneet äärimmilleen ja kerrostumia pidetään yllä tarjoamalla köyhälistölle aivot turruttavaa viihdettä, joka harhauttaa, mutta ei tee onnelliseksi. Aivokuoreen kytkettävä laite mahdollistaa toisen henkilön tallentamien kokemusten toistamisen, yhtä todenmukaisesti koettuna. Äärielämykset, kuten ryöstö, murhat ja tietysti seksi, ovat mustilla markkinoilla kovaa valuuttaa. Lenny Nero diilailee kaduilla laittomia tallenteita tällaisia kokemuksia varten. Lennyn käsiin päätyy tallenne, jossa joku on kuvannut prostituoidun raa’an raiskausmurhan. Lenny joutuu tallenteen takia hengenvaaraan ja vedetään mukaan rikollisen mielen psykoottiseen maailmaan. Lennyn entinen rakastettu Faith on myös vaarassa. Tämän henkensä kaupalla pakenevalla ystävällä on todisteita liittyen suositun rap-artistin murhaan. Paljastuessaan nämä voisivat yllyttää kaupungeissa kuplivat rotukärhämät mittaviksi väkivallanteoiksi.