Vuonna 1944 kommandoryhmä saa tehtävän vapauttaa Amerikkalainen kenraali, jonka kone on pudonnut Saksan miehittämälle alueelle. Luotettu upseeri johtaa seitsenhenkistä iskuryhmää, jonka kyvykkäin jäsen on amerikkalainen luutnatti Schaffer. Hankalan hommasta tekee se, että kenraalia pidetään vuoren huipulle rakennetussa linnoituksessa, jonne pääsee vain yhdestä suunnasta kulkevan köysiradan avulla. Vuori sijaitsee vielä saksalaisten miehittämän kylän liepeillä, joten vihollisia ja hankalaa maastoa on luvassa riittämiin. Erityisen rasittavan tehtävästä tekee se, että iskuryhmän joukkoon on soluttautunut vieraan vallan agentti, joka yrittää sabotoida eteneviä pelastusyrityksiä parhaansa mukaan. Kotkat kuuntelevat perustuu Alistair Mcleanin romaaniin.

Seikkailijavaras Asian Hawk (Asian Condor) saa työtarjouksen matkata afrikkaan etsimään kulta-aarretta, jonka perässä ovat ilmeisesti myös multikansalliset natsitkin, sillä tokihan kyseinen aarre on natsikultaa. Apunaan Jackiellä on aasialaisneito Ada, joka on afrikkalaisen kulttuurin asiantuntija, sekä Elsa, joka on aarteen piilottaneen natsin lapsenlapsi ja sukulaisuutensa vuoksi epäilty vakooja. Ada ja Elsa eivät tietenkään tule aluksi toimeen keskenään ja kaiken toiminnan keskellä Asian joutuu vedetyksi mukaan neitojen kolmiodraamaan.

Todd on lahjakas oppilas, joka on kiinnostunut historiasta. Erityisesti häntä kiehtovat natsien hirmuteot keskitysleireillä. Hän saa selville, että lähellä asuva saksalaisvanhus onkin julmuudestaan tunnettu sotarikollinen Kurt Dussander. Todd ei paljasta miestä poliisille, vaan kiristää kidutuksen mestaria antamaan hänelle yksityisopetusta aiheesta.

Saran ja Peterin poika Matt sairastaa syöpää ja perhe muuttaa Connecticutiin lähelle häntä hoitavaa sairaalaa. Matt alkaa pian havaita talossa selittämättömiä ilmiöitä ja vakuuttuu siitä, että talo on henkien riivaama. Käy ilmi, että perheen uudella kodilla on erikoinen historia: rakennuksessa on ennen toiminut hautaustoimisto. Sara hakee apua manaajalta, kun Mattin tila kääntyy yllättäen huonompaan suuntaan ja koko perhe on vaarassa.

Natsi-Saksa 1945. Ilsa on pelätyn vankileirin julma naiskomendantti, jota kutsutaan lempinimellä Naarassusi, sillä hän tekee kidutuskammiossaan sadistisia ihmiskokeita.

Nörtti Needy ja suosittu Jennifer ovat parhaita ystäviä, vaikka heillä ei olekaan paljon yhteistä. Tyttöjen koulussa tapahtuu kummia, kun koulun poikia alkaa kuolla yksi toisensa jälkeen. Needy alkaa epäillä, että Jenniferillä on jotain tekemistä murhien kanssa, sillä hän on kokenut oudon muodonmuutoksen baarissa sattuneen onnettomuuden jälkeen. Needyn on pysäytettävä tappaja, ennen kuin hänen oma poikaystävänsä on vaarassa.

Toinen maailmasota on kääntymässä Liittoutuneiden eduksi ja Saksan häviö ja tuho näyttää varmalta. Osa Natsi-Saksan korkeista upseereista on käynnistänyt Operaatio Valkyrien, tarkoituksena salamurhata Adolf Hitler ja saada siten mahdollisuuden neuvotella rauhasta. Liittoutuneet ovat koonneet erikoisryhmän ja lähettäneet sen noutamaan rintamalinjan takaa miehen, jonka on määrä johtaa sodanjälkeistä Saksaa. Kun Hitlerin salamurha epäonnistuu, kaikki muuttuu. Joukkue huomaa joutuneensa tekemään yhteistyötä uusien, ei niin todennäköisten, liittolaisten kanssa. Nyt tehtävänä on estää ryhmä SS-upseereita pakenemasta Argentiinaan perustamaan uutta Neljättä Valtakuntaa.