Entinen merijalkaväen sotilas Dan Ellsberg, toimii vuonna 1966 hallitukselle, Vietnamin sodasta yhteenvetoa tekevän yrityksen RANDin tutkijana. Ellsbergin omat johtopäätökset ovat samat kuin raportissakin: sotaa ei voi voittaa ja se on tiedetty jo kauan. Siksi hän ei ole uskoa korviaan, kun kuulee päinvastaista poliitikoiden ja puolustusministeriön tulkitessa raporttia. Dan Ellsberg kokee moraaliseksi velvoitteekseen saattaa tosiasiat kansan tietoon ja vuotaa raportin vuonna 1971 sanomalehti The Washington Postille. Lehden henkilökunnan täytyy nyt pohtia, uskaltavatko he julkaista raportit lehdessään, vaikka rangaistus siitä voisi olla loppuelämä vankilassa. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo yhdysvaltojen hallituksen peittelyoperaatiosta, joka ylettyi neljän presidentin valtakaudelle, sai maan ensimmäisen naispuolisen sanomalehtikustantajan ja periksiantamattoman päätoimittajan osallistumaan ennennäkemättömään taistoon journalistisen sananvapauden puolesta.

Troung Lamin kylä, Vietnam. Kylää suojaavan tukikohdan päällikkyys on luutnantti Jeff Knightin ensimmäinen komennus Vietnamissa. Energiseen ja näyttämisenhaluiseen tulokkaaseen suhtaudutaan huvittuneesti. Tukikohdassa majailee joukkueellinen rähjäisiä ja laiskottelemaan tottuneita sotilaita. Kovia kokeneet jermut naureskelevat avoimesti uudelle päällikölleen ja konflikteja syntyy. Yrittäessään ansaita muodollisen arvoasemansa lisäksi miesten henkilökohtaisen kunnioituksen hän haavoittuu. Miehet luulevat päässeensä keltanokasta. Mutta kolme päivää myöhemmin Knight tulee takaisin. Samanaikaisesti Vietkong keskittää joukkojaan kylän ja tukikohdan ympärille. Luutnantti Knightin on kasvettava tehtäväänsä nyt - tai hän ei tekisi sitä koskaan...