1986. Kaksi naista löydetään julmasti raiskattuina ja murhattuina. Kun uhreja ilmaantuu lisää, epäilyt sarjamurhaajasta vahvistuvat. Komisario Park ja hänen aggressiivinen kumppaninsa tutkivat tapausta tuloksetta, kunnes erikoisjoukkojen Suh liittyy mukaan. Ei kestä kauan ennen kuin hän on selvittänyt murhaajan profiilin ja johtolangat alkavat selvitä. Aika on kuitenkin heidän vihollisensa, ja murhaaja iskee taas pian...

L-dopa oli lääke, joka auttoi vuonna 1969 New Yorkin Bronxissa lääkäri Malcolm Sayersin katatonisessa tilassa olevia potilaita palaamaan todellisuuteen. Hänen ensimmäinen potilaansa Leonard Lowe reagoi lääkkeeseen myönteisesti, ja upeiden kesäviikkojen aikana koko osasto "heräsi" eloon.

10. Huhtikuuta 1912 RMS Titanic lähti Southamptonista neitsytmatkalleen. Neljäntenä yönä merellä se osui jäävuoreen ja upposi mukanaan 1500 matkustajaa ja miehistö. Elokuva kuvaa totuudenmukaisesti draamaa, sankaruutta ja kauhua sinä yönä kun aikansa suurin ja loisteliain höyrylaiva vajosi hyiseen mereen.

Kavellessään halki Istanbulin lentokentän nuori amerikkalainen yliopisti-opiskelija Billy Hayes on ymmärrettävästi äärimmäisen hermostunut - onhan hänen rintaansa teipattuna kaksi kiloa hasista. Tarkkasilmäiset viranomaiset ottavat hänet kiini ja tästä alkaa Hayesin tositapahtumiin perustuva tarina hänen painajaismaisista kokemuksistaa turkkilaisessa vankilassa. Hän sai neljän vuoden tuomion ja koko tämän ajan hän joutui kärsimään raa'an päävanginvartijan sadistisesta kidutuksesta. Hayes päätti kuitenkin sinnikkäästi odottaa vapautumistaan. Mutta kun hänellä on enää vain muutama päivä kärsimättä tuomiostaan, Korkein oikeus päättä tehdä hänestä varoittavan esimerkin muulle maailmalle ja pidentää tuomion 30 vuoteen. Lopulta hänet passitetaan vankilan eläimelliseeen mielisairaalaan. Vain tyttöystävän vierailu antaa hänelle voimia yrittää viimeistä pakomahdollisuutta ...hyppyä keskiyön pikajunaan.

50 miljoona TV-katsojaa uskoi kaiken mitä he sanoivat. Mutta kulissien takana pelattiin peliä, jota he eivät nähneet. "Twenty-One" tietokilpailun voittajasta tuli juhlittu kansallissankari. Mestari Charles Van Doren valloitti koko kansakunnan sydämet vastaamalla oikein suurimpaan osaan kysymyksistä. "Twenty-One" -tietokilpailun mestaruuden menettänyt Herbert Stample haluaa osoittaa kilpailun olevan yhtä suurta huijausta. Kongressissa työskentelevä asianajaja Ridhard Goodwin saa tehtäväkseen tutkia Stamplesin esittämien väittämien todenperäisyyttä. Hänen selville saamansa seikat vavahduttavat koko kansakuntaa.

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Manfred von Richthofen kuuluu joukkoon nuoria ja huimapäisiä taistelulentäjiä. Hänen menetelmänsä ovat epätavallisia ja saksalaisen komennon karsastamia, mutta hänen suurenmoisista taidoistaan lentäjänä ei kuitenkaan ole epäilystäkään. Manfred tulee kuuluisaksi legendaarisena Punaisena paronina, herrasmiesmäisenä sotasankarina, jonka pelikenttänä on koko taivaankansi. Tavatessaan kauniin sairaanhoitajan Käten hänen elämänarvonsa ja taistelutahtonsa joutuvat koetukselle.

Elämäkertaelokuvassa intohimoinen 22-vuotias aktivisti ja valokuvaaja Dan Eldon lähtee suoraan eturintamaan kuvaamaan vaarallista somalipakolaisten vapautusoperaatiota.

Kun mielipiteitä ilmaistaan julmetun tosissaan, yksikin voi saada aikaan muutoksia. Chris Vaughn ei turhia kysele taistellessaan oikeuden puolesta ja kitkiessään korruptiota tositapahtumiin pohjautuvasa kovaotteisessa seikkailussa, jossa mies päätti ottaa kantaa - ja kaupunkinsa takaisin.

Tositapahtumiin perustuva TULEN MORSIAN kertoo rohkean ja omapäisen nuoren naisen, Annan, tarinan vuoden 1666 Ahvenanmaalla. Kätilö Valpurin kasvattityttärenä hänestä koulutetaan kylän seuraavaa parantajaa. Anna päättää kuitenkin ottaa piian pestin uuden kihlakunnantuomari Psilanderin palveluksessa. Psilander on saanut tehtäväkseen puhdistaa Ahvenanmaa pakanallisista tavoista ja mustasta magiasta lopullisesti. Myrskyn silmään joutuu Valpurin lisäksi Anna. Nuorella Annalla on palava halu löytää tosi rakkaus. Hän päättää rakastua jo naimisissa olevaan Eliakseen, mutta miehen intohimo sammuu nopeasti. Yksin jätetty Anna päätyy mustasukkaisuudessaan ilmiantamaan Eliaksen vaimon, Rakelin, noitana. Kaikkiaan 16 naista vangitaan epäiltynä liitosta paholaisen kanssa, heidän joukossaan Annan ilmiantama Rakel. Tästä alkaa Annan yksinäinen taistelu hirveän tekonsa sovittamiseksi.

John H. Lee on ohjannut tositapahtumiin perustuvan menestyselokuvan Korean sodan (1950-1953) aikaisesta huippusalaisesta operaatiosta, joka johti Inchonin valloittamiseen. Salainen projekti tunnettiin nimellä ”Operation Chromite”. Sitä johti yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista kenraaleista, Douglas MacArthur (Liam Neeson). Hän lähetti kahdeksan miestä suorittamaan tehtävää, jonka onnistuminen oli edellytys strategisesti merkittävälle Inchonin maihinnousulle.