Kaikki alkaa siitä, kun Jeff Lebowski sekoitetaan toiseen Lebowskiin, ökyrikkaaseen miljonääriin. Sekaannuksen takia Lebowskin matto saa kyytiä ja hän päättää hakea korvausta kaimansa luota. Vierailun seurauksena Big Lebowski eli "The Dude" ja hänen kaverinsa Walter vedetään mukaan kiristyksen, kavalluksen, seksin ja huumeiden maailmaan vaika he mieluiten olisivat keilaamassa!

Edward on menestyvä liikemies, joka tulee työmatkalle Los Angelesiin. Eräänä iltana hän kyllästyy pinnallisiin piireihinsä ja lähtee ajelemaan ympäri Los Angelesia. Hän eksyy ja kysyy tietä ilotyttö Vivianilta, joka on säntillisen ja nuhteettoman Edwardin täydellinen vastakohta. Vivian on kaunis ja älykäs, joten Edward ostaa hänet seuralaisekseen. Vivian joutuu aivan uuteen maailmaan, jossa kuuluu käyttäytyä hyvin ja pukeutua moitteettomasti. Edwardkin kokee jotain uutta - rakkauden.

Detroitilaisen etsivän Axel Foleyn paras ystävä tulee vierailulle kaupunkiin, mutta pääsee hengestään Axelin silmien edessä. Axel jäljittää murhaajaa aina Los Angelesiin Beverly Hillsiin asti, jossa kovapintaisen etsivän toimintatavat herättävät pian myös poliisipäällikön kiinnostuksen. Axel saa vastahakoisiksi kumppaneikseen kaksi paikallista etsivää, ja yhdessä kolmikko on pian murhaajan kannoilla...

Kalifornialainen mainostoimiston omistaja Amanda ja englantilainen hääkolumnisti Iris asuvat eri puolilla maailmaa ja heitä yhdistää vain kaksi asiaa: He ovat molemmat katkeran pettyneitä miehiin ja kaipaavat muutosta elämiinsä.

Billy Hoyle ja Sidney Deane ovat epätodennäköinen koripallohuijarikaksikko. He lyöttäytyvät yhteen ja huijaavat pelaajia Los Angelesin kentillä pelaten nopeaa, vaarallista ja hauskaa peliä.

Fantasiakomedia urheilutähdestä, joka kuolee ennen aikojaan ja palautetaan maan päälle juuri murhatun miljonäärin kehoon. Mikä vain sekoittaa kaikkien elämää.

Kaikki isäthän haluavat vain parasta ainokaiselle tyttärelleen. Mutta mitäs sitten tapahtuu, kun isin silmäterä ilmoittaa menevänsä naimisiin! Isärukka ei tahdo hyvällä eikä huonolla ymmärtää, että nyt on tosi kyseessä, eikä isä olekaan enää tyttären elämän ainoa mies. Kunhan sulhokandidaatti ja appivanhemmat on katsastettu, on aika ruveta tekemään häävalmisteluja, ja siinä sitten palavat isän rahat ja hermot eikä loppujen lopuksi vältytä putkareissultakaan.

Ray Tango ja Gabe Cash ovat kilpailevia poliiseja Los Angelesissa. Heillä on yksi yhdistävä piirre: kumpikin uskoo olevansa ykkönen. Jos heidät yhdistää, he ovat kuin yö ja päivä. Mutta jos heidät lavastaa rikoksesta, heistä tulee kuin paita ja peppu. Stallone ja Russell tarjoavat hikistä jännitystä, vetovoimaa ja remakoita nauruja tässä Pakojunan ohjaajan toimintakomediassa. Parivaljakko järjestää vankilasta karkaamisen, joka on hengästyttävä yhdistelmä aseiden räiskintää ja huulenheittoa, jahdatakseen salaperäistä rikospamppua - miestä joka heidät lavasti. Tango ja Cash haluavat puhdistaa nimensä.

Kun USA:n vakoojakeskuksen CONTROL:n päämajaan hyökätään ja agenttien henkilöllisyydet ovat vaarassa paljastua, päälliköllä ei ole muuta mahdollisuutta kuin ylentää agentiksi aina yhtä innokas tutkija Maxwell Smart. saa tehtäväkseen tukahduttaa juonen, jolla pahamaineinen rikossyndikaatti nimeltä KAOS yrittää kaapata itselleen maailmanvallan. Smart on aina unelmoinut työskentelemisestä kentällä urhean supertähden, agentti 23:n rinnalla. Sen sijaan hän saa parikseen ainoan agentin, jonka henkilöllisyys on säilynyt salassa: ihastuttavan, mutta tappavan veteraaniagentin, agentti 99:n. Kun Smart ja 99 pääsevät lähemmäksi KAOS:n päämäärien - ja toistensa - selvittämistä, heille paljastuu että KAOS:n ykkösagentti Siegfrid ja hänen apurinsa Shtarker yrittävät rahastaa luomansa kauhun verkoston avulla. Smartin, jonka kenttäkokemus, samoin kuin aika, on vähissä, ja joka on aseistettu vain muutamilla vakoojavempaimilla ja sammumattomalla innokkuudella, on tuhottava KAOS.

Mestarivaras Max Burdett ja tämän kaunis kumppani Lola ovat paenneet Bahamalle nauttimaan kovan työnsä tuloksista. FBI:n agentti Stan seuraa Maxin vanavedessä kieltäytyen uskomasta vastustajansa jääneen eläkkeelle. Stan epäilee kaksikon suunnittelevan keikkaa kohteenaan Napoleonin viimeinen timantti, joka sattuu olemaan näytillä saarelle rantautuneella loistoristeilijällä. Lolan nauttiessa sydämensä kyllyydestä laiskoista kissanpäivistä, Max suunnittelee mielessään timanttiryöstöä. Käykö kiusaus liian suureksi Maxille – ja saako Stan hänet lopultakin nalkkiin?

Elokuvatuottaja Bobby Bowfinger tekee kaikkensa saadakseen elokuvansa tähdeksi Kit Ramseyn. Ongelmana vain on, että Kit sanoi elokuvatarjoukselle "ei kiitos". Niinpä Bobby päättää tehdä elokuvansa käyttäen kaksoisolentoa, joka sattuu olemaan Kitin nössö velipoika...

Siskokset Eve, Georgia ja Maddy eivät usko korviaan. Heidän huikentelevainen isänsä, joka on piinannut tyttäriään vuositolkulla, on juuri soittanut heille tavanomaisen ärsyttävän puhelunsa. Mutta tällä kertaa hän on vihdoinkin kertonut tekevänsä kuolemaa. Siskokset ehtivät jo päästää helpotuksen huokauksen, mutta niin helpolla he eivät pääse…