Freddy on saanut työpaikan varastosta, jota Frank esittelee hänelle. Myöhemmin Frank kertoo Freddylle kauhuklassikko Night of the Living Deadin perustuvan tositapahtumiin, jossa kaikki sai alkunsa eräästä kemikaalista, joka herätti kuolleet eloon. Hän myös kertoo, että ruumiit vietiin varastoon, jossa he ovat töissä. He lähtevät katsomaan niitä, mutta siellä oleva kemikaali alkaa vuotaa ja he menettävät tajuntansa. Samaan aikaan joukko Freddyn ystäviä ovat hakemassa häntä töistä. He päättävät mennä läheiselle hautausmaalle juhlimaan. Frank ja Freddy heräävät ja tajuavat yhden ruumiin heränneen eloon. He kutsuvat paikalle johtajansa Burtin ja yhdessä he kolme onnistuvat viemään ruumiin tuhkattavaksi Burtin parhaan ystävän, Ernien luo. Tuhkauksessa kuitenkin vapautuu kemikaalia ilmaan, josta se leviää sadepilveen. Alkaa sataa, ja sen seurauksena kaikki hautausmaalla olevat ruumiit heräävät eloon. Ruumiit alkavat jahdata Freddyn ystäviä ja muita.

Kuolleiden määrä jatkaa kasvuaan tässä tiheätunnelmaisessa trillerissä, joka on menestyksekkään Perjantai 13. päivä sarjan neljäs kertomus — mutta ei suinkaan viimeinen. Jason, tuo Crystal Laken vihatuin asukas, palaa aiheuttamaan sekasortoa "Perjantai 13. päivän osassa 4". Herättyään henkiin ruumishuoneella keskittää lätkänaamaria käyttävä murhaajamme kostonhimoisen huomionsa Jarvisin perheeseen ja tähän saakka huolettomien teinien ryhmään. Nuori Tommy Jarvis on innokas kauhufilmifani, joka tietää myös maskeista ja meikkauksesta. Onko pirullinen Jason lopultakin kohdannut voittajansa?

Jälleen kerran muuttuu yhden hyväuskoiset leiriohjaajaryhmän kesäidyli täydelliseksi painajaiseksi. He eivät piittaa Camp Crystal Laken verisistä menneisyydestä ja joutuvat yksi kerrallaan mielipuolisen, jokanurkan takana vaanivan Jasonin uhriksi…

On kulunut pari viikkoa Ringun lopusta. Reiko, joka aiemmin etsi totuutta kirotusta videonauhasta, on kadonnut jäljettömiin. Reikon kollega Okazaki jatkaa hänen jalanjäljissään. Samaan aikaan erään kirouksen uhrin apulainen ajaa takaa Reikoa saadakseen itse tietää lisää. Nuo kaksi kohtaavat, ja heidän tutkimuksiinsa liittyy enemmän kauhua kuin he olisivat koskaan osanneet odottaa. Ringu 2 on suora jatko-osa menestyselokuvalle, joka kylvi kauhua koko maailmaan.

Eläinlääkäri muuttaa poikansa kanssa Maineen aloittaakseen elämänsä alusta. Kun pojan kaverin koira kuolee, he järjestävät hautajaiset kuuluisalla lemmikkien hautausmaalla, jossa alkaa tapahtua kummia.

Juuri kun luulit, että on taas turvallista mennä nukkumaan, Freddy Krueger palaa kauhun kovaan ytimeen ja jäädyttää veresi! Lisa Zane esittää lapsipsykologia, jota vainoavat toistuvat painajaiset. Mutta vasta kun psykologi tapaa uuden potilaan, joka näkee samoja hirviömäisiä unia, hän ymmärtää etsiä vastauksia eräästä talosta Elm Streetin varrelta. Rauhaisalla kadulla nukkuu kuolematon pahuus, joka vain odottaa tilaisuuttaan iskeä jälleen pahaa aavistamattoman maailman kimppuun.

Jason on palannut, naamareineen kaikkineen. Hänen mielipuolisuudellaan ei ole rajaa elokuvassa Perjantai 13. päivä 5 - Uusi alku. Tällä kertaa hänen jakamaton huomionsa kohdistuu syrjäisen kuntoutuslaitoksen nuoriin potilaisiin. Ja pian teinejä alkaa löytyä paloiteltuna kahtia, neljään osaan... Jasonilta ei puutu mielikuvitusta. Tämä on Perjantai 13. päivä -sarjan viides karmiva osa. Jos pidit neljästä ensimmäisestä ja uskot olevasi valmis seuraamaan Jasonin verisiä jälkiä vielä kerran, tulet rakastamaan elokuvaa Perjantai 13. päivä 5 - Uusi alku.