Andrei Tarkovskin mestariteoksessa ohjaajan omat lapsuudenmuistot kietoutuvat uniin, historiallisiin dokumentteihin ja hänen sen aikaiseen nykyhetkeensä muodostaen poeettisen ja eteerisen kokonaisuuden, jossa ajan merkitys lakkaa.
Nelly on juuri menettänyt isoäitinsä ja auttaa siivoamaan vanhempiensa kanssa äitinsä Marionin lapsuudenkotia. Hän tutkiskelee taloa ja sitä ympäröivää metsää. Yhtenä päivänä Marion lähtee yllättäen ja Nelly tapaa metsässä ikäisensä ja näköisensä tytön rakentamassa äitinsä lapsuudenmajaa.