Kuusi teini-ikäistä matkustaa autolla, kun heidän on yhtäkkiä mentävä tieltä, kun he löytävät onnettomuuden estämän tien. Mutta nuoret katoavat Länsi-Virginian tiheässä metsässä, missä heitä ajaa kanibaalien ihmiskunta, joka on kauhistuneesti kaatunut heidän luontaisesta ruokinnastaan sukupolvien ajan ...

Lapsena Tommy Jarvis onnistui siinä, minkä yrittäminen vei monelta hengen. Hän onnistui tappamaan Jason Vorheesin, Crystal Laken asukkaita terrorisoineen massamurhaajan. Nyt vuosia myöhemmin Tommya piinaa ajatus, että Jason ei ehkä sittenkään ole kuollut. Tommy ja hänen ystävänsä menevät hautausmaalle ja kaivavat Jasonin haudan auki. Tommyn (ja vielä enemmän hänen ystävänsä) epäonneksi he eivät löydä haudasta mädäntynyttä ruumista, vaan levänneen Jasonin, joka palaa kuolleista verisiin töihinsä elokuvassa "Perjantai 13. päivä 6: Jason elää".

Siitä saakka, kun mielipuolinen massamurhaaja Jason Voorhees kiinnitettiin ketjuilla Crystal Laken pohjaan, on kaikki sujunut hyvin läheisellä kesäleirillä - ilman ainuttakaan murhaa. Yhdellä reippaista leiriläisistä on kuitenkin mukanaan tappava salaisuus. Tina Shepherd osaa ennustaa tulevaisuutta ja saa esineet liikkumaan. Tinan lääkäri tuntee telekinesian vaarat, mutta haluaa siitä huolimatta käyttää tyttöä hyväkseen, ei auttaa häntä. Ja pian on liian myöhäistä. Tina on vahingossa vapauttanut Jasonin vedenalaisesta haudastaan - ja verilöyly lähestyy. Tinan yliluonnolliset voimat ovat hänen ainoa toivonsa säilyä hengissä. Mutta mitä mahdollisuuksia teinitytöllä on hullua kirvesmurhaajaa vastaan?

Juuri kun luulit, että on taas turvallista mennä nukkumaan, Freddy Krueger palaa kauhun kovaan ytimeen ja jäädyttää veresi! Lisa Zane esittää lapsipsykologia, jota vainoavat toistuvat painajaiset. Mutta vasta kun psykologi tapaa uuden potilaan, joka näkee samoja hirviömäisiä unia, hän ymmärtää etsiä vastauksia eräästä talosta Elm Streetin varrelta. Rauhaisalla kadulla nukkuu kuolematon pahuus, joka vain odottaa tilaisuuttaan iskeä jälleen pahaa aavistamattoman maailman kimppuun.

"Iso Omena" on pulassa, kun kuolematon psykopaatti Jason Voorhees päättää iskeä New Yorkiin - ja "maalata kaupungin punaiseksi". Shokeeraavan paluunsa jälkeen pirullinen Jason lähtee "lemmenristeilylle" New Yorkiin teinejä täynnä olevalla laivalla. Pian huviretki muuttuu kuolemaantuomittujen viimeiseksi matkaksi. Yksi uhreista onnistuu kuitenkin pakenemaan kauhusta suunniltaan Manhattanin metron ja viemäreiden painajaismaisiin sokkeloihin, vain kohdatakseen Jasonin vielä kerran.

Jason on takaisin Crystal Lakella vanhat metkut mielessään. Erästä naisuhria jahdatessaan hän kuitenkin huomaa, että jopa Yhdysvaltain hallitus on nyt hänen perässään... Elokuvassa nähdään Jasonin sisko, jota ei ole mainittu missään aikaisemmissa Perjantai 13. päivä -elokuvissa. Myös Freddy Krueger vilahtaa elokuvassa.