John Landisin ohjaama kauhukomedia Ihmissusi Lontoossa on todellinen kasariklassikko. Vuonna 1981 valmistunut elokuva kertoo amerikkalaisesta nuorukaisesta, joka reppumatkalla Englannissa joutuu ihmissuden raatelemaksi ja muuttuu siten itsekin täydenkuun aikana valloilleen pääseväksi hirviöksi – ainakin niin hän saa kuulla kuolleen ystävänsä haamulta. Ennen seuraavaa täydenkuun hetkeä hänen on selvitettävä, onko kaikki totta vai pelkkää harhaa.

Tämä rosoinen, kiehtova elokuva kertoo tapahtumista ennen ohjaaja David Lynchin erittäin suosittua Twin Peaks -TV-sarjaa. Twin Peaks: Tuli kulje kanssani vie katsojan takaisin kauniiseen, mutta samalla häiriintyneeseen kaupunkiin tutustumaan syvällisemmin yhteisön outoihin asukkaisiin ja heidän takanaan piileviin salaisuuksiin. FBI:n erikoisagentti Chester Desmond katoaa salaperäisesti tutkiessaan tarjoilija Teresa Banksin kuolemaa. Seuraavana vuonna vielä toinenkin nuori tyttö, vuosikurssin kuningatar Laura Palmer näyttää joutuneen koko yhteisöä vallassaan pitävien pahojen voimien uhriksi. Tässä kohtaa erikoisagentti Dale Cooper ottaa tutkimuksen langat käsiinsä ja päättää ratkaista mysteerin intuitiivisilla kyvyillään.

Kun toimittaja Raoul Duke lähetetään juttumatkalle Las Vegasiin uskollisen seuralaisen Dr. Gonzon kanssa, miehet päättävät tehdä työmatkasta ikimuistoisen. Ennen pitkää työ jää kokonaan taka-alalle kun Duke ja Gonzo lähtevät matkaan mukanaan matkalaukullinen hallusinogeenejä. Loputtomassa neonvaloviidakossa he antautuvat surrealistiseen sekoiluun ja kohtaavat joukon täyskahjoja henkilöhahmoja. Mutta minne epäonni heitä johtaakin, Duke ja Gonzo oppivat, että joskus täytyy mennä liian pitkälle kun ei muuallekaan voi mennä.

Pikkumies Willow kuuluu Nelwynin kansaan, joka asustaa ajattomassa, kaukaisessa maassa, jossa mielikuvitus ja taikuus on todellisuutta. Willow saa eräänä päivänä tehtävän viedä pieni tyttölapsi turvaan läpi tuntemattoman maan. Alkamassa on seikkailu, joka ylittää hänen kaikki unelmansa - ja epäilyksensä. Pystyykö Willow rohkeudellaan ja viekkaudellaan pelastamaan itsensä ja pienen suojattinsa? Vastaus löytyy seikkailusta, jonka vertaista ei ole.

Kaksi ihmissyöjäleijonaa levittää kauhua rautatietä rakentavien miesten keskuudessa eivätkä työt edisty. Lisäksi leijonat tuntuvat tappavan pikemminkin huvikseen kuin nälkäänsä eivätkä mitkään ansat pysty niitä pidattelemään. Vaaroja kaihtamaton suurriistanmetsästäjä Remington ja nuori rakennusinsinööri Patterson tekevät kaikkensa saadakseen murhanhimoiset pedot hengiltä. Mutta tällä kertaa metsästäjät joutuvatkin takaa-ajetun saaliin osaan...

Palkkamurhaaja Chev Chelios herää aamulla mahdollisimman ikävissä merkeissä. Tokkuraisena ja lähes liikuntakyvyttömänä hän kuulee kuin usvan läpi Ricky nimisen gangsterin äänen: Chev on myrkytetty nukkuessaan ja hänellä on enää tunti elinaikaa jäljellä. Armoa ei tipu, mutta lisäminuutteja voi ostaa: adrenaliinin erittyminen vereen hidastaa myrkyn vaikutusta. Chev nousee horjuville jaloilleen ja antaa palaa epätoivon vimmalla - tappaja päättää järjestää yhden miehen suursiivouksen Los Angelesin alamaailmassa? Jason Statham, The Transporter- ja Snatch-elokuvista tuttu kovakasvo, esittää pääosaa toimintaelokuvassa, jossa hiekka käy uhkaavasti vähiin väkivallan ammattilaisen tiimalasissa. Kilpajuoksu kuoleman kanssa on kontaktilaji, eikä palkkatappajan tyyliin muutenkaan kuulu turha kursailu. Kun kovat kundit ottavat mittaa toisistaan, kuka kestää kalkkiviivoille asti?

On vuosi 10191. Aavikkoplaneetta Arrakis on uhkaava ja epäystävällinen planeetta - jättiläismäiset, kilometrejä pitkät hirviöt käyttävät ihmisiä ravinnokseen, kuin hyönteisiä ja raivokkaat hiekkamyrskyt muuttavat ihmislihan pölyksi muutamassa sekunnissa. Se on myös on ainoa paikka, josta saa Melange-maustetta, universumin arvokkainta ainetta, joka on avain kuolemattomuuteen ja kosmiseen voimaan, sen avulla liikutaan paitsi ajassa myös maailmankaikkeudessa. Sillä, jolla on kasvi on myös universumin valta. Kaksi suurta sukua taistelee oikeudesta maustetuotantoon, mutta kun petos tuhoaa suvuista toisen, nuoren miehen on kohdattava kohtalonsa ja saatava planeetta hallintaansa. Elokuva pohjautuu Frank Hebertin samannimiseen menestysromaaniin, jota on myyty jo yli 30 miljoonaa kappaletta.

Selkäpiitä karmiva uudelleenfilmasointi - jopa alkuperäistä kauhuklassikkoa pelottavampi - muuttaa ihmiskunnan pimeimmät pelot silminnähtäviksi kun sanoinkuvaamaton pahuus valtaa maan! Amerikkalainen diplomaatti Robert Thorn vaihtaa oman, kuolleena syntyneen lapsensa orpovauvaan säästääkseen tilanteesta tietämättömän vaimonsa järkytykseltä. Hirvittävä totuus alkaa valjeta Thorneille groteskien murhien ja selkeiden varoitusten myötä: heidän lapsensa on Saatanan poika!

Valmistaudu non-stop-toimintaan ja supervoimakkaaseen vauhtiin fantastisen viihdyttävän hittielokuvan parissa! ”Näkymätön nainen” Sue Storm ja ”Herra fantastinen” Reed Richards ovat juuri aikeissa viettää häitään, kun salaperäinen avaruusolio – Hopeasurffari – täräyttää paikalle ja julistaa maailmanlopun alkaneeksi. Ajan käydessä vähiin, ihmenelosten on vastoin tahtoaan yhdistettävä voimansa pirullisen Tohtori Doomin kanssa ja ryhdyttävä hurjaan operaatioon planeettamme pelastamiseksi!

Valiant on tarina kuninkaallisista kirjekyyhkyistä, jotka taistelevat toisessa maailmansodassa isänmaansa vapauden puolesta. Viaton brittikyyhky Valiant liittyy kaartiin. Sen minkä pienokainen on menettänyt siipien koossa, hän on vanginnut itseensä lujana tahtona.

Koe jännittävä toimintaseikkailu, joka pohjautuu Nickelodeonin suosittuun tv-sarjaan Avatar: The Last Airbender. Pääosassa on Aang, erikoislaatuinen poika, jolla on hämmästyttäviä “taitoja”. Hän taivaltaa halki salaperäisen maan, jossa on kosolti taikaolentoja ja tarmokkaita ystäviä. Koska hän on Avatar, hän on ainoa joka pystyy päättämään neljän kansakunnan – Ilman, Veden, Maan ja Tulen – välisen ikivanhan taistelun. Kiehtova The Last Airbender on jännittävä koko perheen elokuva!

Antonio Bayn asukkaat ovat loukussa aavemaisen usvan saartamina – ja tietämättään hirvittävän koston uhreja. Vuosisata aiemmin, spitaalisia kuljettava laiva houkuteltiin tahallaan kivikkoiseen rantaveteen, johon se upposi vieden kaikki matkustajansa mukanaan. Nyt ajat kuolleina viruneet, kostoaan sata vuotta janonneet merimiehet ovat palanneet. Kostajat etsivät kuolemastaan vastuussa olleiden jälkeläisiä vaanien yliluonnollisen usvan seassa. Luoja auttakoon heitä, jotka joutuvat sen tielle...