Suurinta elämässä elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun Skotlannin ylämaille. Elokuva kertoo skotlantilaisen Bess McNeillin tarinan. Oman yhteisönsä ja kalvinistisen kirkon paheksunnasta huolimatta Bess menee naimisiin öljynporauslautalla työskentelevän Janin kanssa. Bess on jokseenkin yksinkertainen, ja hänen onkin vaikeaa elää ilman Jania tämän ollessa töissä lautalla. Bess rukoilee Janin tulevan takaisin, ja kun Jan sitten palaa halvaantuneena työonnettomuuden seurauksena, Bess uskoo sen olevan hänen syytään. Koska Jan ei pysty enää rakastelemaan, hän kehottaa Bessiä harrastamaan seksiä muiden miesten kanssa ja kertomaan hänelle yksityiskohdat. Bess alkaa pian uskoa, että toteuttaa teoillaan Jumalan toiveita.

Kenraali Eugene Irwinistä tuli sankari isänmaalle suorittamiensa palvelusten ansioista. Hän teki kuitenkin yhden virheen, ja joutui vankilaan rikostensa tähden. Irwin on päättänyt kestää rangaistuksensa kunnialla loppuun saakka. Järkytyksekseen hän saa selville, että vankilaa johtaa raaka tyranni, jonka käskystä vankeja eliminoidaan. Irwin ottaa komennon viimeisen kerran ja yhdistää vankitoverinsa epätoivoiseen taisteluun brutaalia järjestelmää vastaan.

Parhaat kaverit Måns ja Roro ovat töissä kaupungin puistossa ja heille siunaantuu kaikki surkeimmat työt, kuten ankkalampien putsaus ja koirapaskojen noukkiminen, omasta mielestään he ovat kuitenkin tosi mahtavia ja cooleja. Elämä sujuu rauhallisissa ja hyvissä merkeissä, kunnes Måns tulee impotentiksi, ja Roro huomaa, että hänellä on viikko aikaa välttää pakkoavioliitto.