Äiti ja tytär, Claire ja Sarah, muuttavat uudelle paikkakunnalle. Claire aloittelee virassaan paikallisen koulun apulaisrehtorina ja Sarah kutsutaan koulun koripallojoukkueeseen. Elämä pikkukaupungissa näyttää saavan hyvän alun, mutta yhdessä yössä elämä kääntyy painajaiseksi. Kun Sarah katoaa Claire ei suostu uskomaan, että kyse on teinitytön oikusta. Hän tuntee tyttärensä paremmin.

Pariisi kesäkuussa 1940. Sota on ovella, ranskan teillä vallitseva sekasorto on vertaansa vailla. Pakomatkan pölyt tarttuvat ihmisten mieliin ja kieliin. Roolit ja sosiaaliset asemat riisutaan viimeistään katuojassa, kun taivaalta putoaa pommeja. Hurskaimmat muuttuvat vihoviimeisimmiksi pedoiksi, ja köyhimmät anteliaimmiksi. Vihollinen valloittaa pelon ja sekaannuksen vallassa olevan maan. Ranskalaisten on nieltävä ylpeytensä ja avattava sotilaille kotiensa ovet. Vastarintaliike elää omaa elämäänsä, kaikki pelkäävät ja suurin osa ihmisistä koettaa olla enemmän tai vähemmän mieliksi - toisilleen, saksalaisille, porvareille, kapinoitsijoille. Sotaa käydään rintamalla, mutta myös ihmisten mielissä. Elokuva paljastaa pienin ja viiltävin keinoin ihmisen raadollisuuden. Kuka antaisi henkensä toisen puolesta? Kuka luopuisi viimeisestä leipäpalastaan? Kuka ei varastaisi, jos rakkaitten henki on kyseessä? Kuka ei tuomitsisi rakkautta viholliseen?

Oswald ja Oliver ovat kaksoisveljet ja työskentelevät eläintarhassa. Heidän vaimonsa ovat äskettäin kuolleet auto-onnettomuudessa. Miehet surevat puolisojaan syvästi ja melkein pakkomielteisesti, ja alkavat ihmetellä, mikä elämän tarkoitus oikein on. Saadakseen vastauksia he tekevät edistyksellisiä valokuvauskokeita kuolleiden eläinten kanssa ja tutkivat lajien kehitystä.

Millaista on rakastaa miestä, joka johtaa maailman kokaiinikauppaa yhdessä maailman korruptoituneimmista maista? Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria seuraa kirjan tavoin Escobarin lähipiirin jetsetloistoa sekä Medellinin kartellin murenemista sen jälkeen, kun Yhdysvallat päättää tehdä Escobarin kokadynastiasta lopun.