Nainen ja hänen miniänsä selviytyvät onnekkaasti hengissä sisällissodasta 1300-luvulla. Toimeen tullakseen naiset tappavat samuraita ja ryöstävät nämä. Kun naisten naapuri Hachi palaa sodasta, hän aloittaa suhteen nuoremman naisen kanssa. Vanhempi nainen keksii kuitenkin kauhistuttavan keinon, jolla yrittää saada nuoremman naisen jättämään rakastajansa. Hyytävä elokuva kuuluu japanilaisten elokuvien kaanoniin ja on kriitikoiden suosikki ympäri maailman.

Kun Walter Sparrow saa vaimoltaan Agathalta syntymäpäivälahjaksi kirjan nimeltä Number 23, hänen rauhaisa elämänsä muuttuu täysin. Synkkää murhatarinaa lukiessaan Walter vakuuttuu, että kirja kertoo hänestä. Oudot yhteensattumat seuraavat toisiaan ja tilanne muuttuu aina vain vaarallisemmaksi pakkomielteisen Walterin päästessä yhä lähemmäs aavistelemaansa totuutta.

Neljän teinin porukka ajaa pimeällä tiellä miehen päälle. Hätääntyneinä he heittävät ruumiin mereen. Vuoden päästä kukin heistä alkaa saada uhkaavia viestejä, joissa vihjataan, että joku tietää karmeasta salaisuudesta.

20 vuotta on kulunut siitä, kun Carrie-nimisen tytön yliluonnolliset kyvyt järkyttivät amerikkalaista pikkukaupunkia. Kauhu valtaa jälleen kaupungin, kun omissa maailmoissaan elävä Rachel joutuu koulun jalkapallojoukkueen julman pilan kohteeksi ja tajuaa olevansa tuhoisien voimien välikappale. AMY IRVING jatkaa roolissaan Sue Snellinä, ensimmäisen Carrie-elokuvan ainoana eloonjääneenä.

Abe Dalella on asiat kunnossa. Hyvä työ ja mukava perhe. Eräänä päivänä tämä idylli murskaantuu, kun Aben perhe murhataan hänen silmiensä edessä. Itsemurha tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, kunnes Abe huomaa näkevänsä tietyissä ihmisissä “hohtoa”. Tämä hohto merkitsee, että kyseinen ihminen on kuolemassa. Aben jatkaessa uusiin kykyihinsä tutustumista ja perheensä murhan selvittämistä, joutuu hän menemään helvetin rajoille matkatakseen totuuden luo... Mitä tekisit, jos tietäisit kuka kuolee seuraavaksi? Yrittäisitkö puuttua asiaan, estää jotain kamalaa tapahtumasta? Uhmaisitko kohtaloa? Leikkisitkö Jumalaa?