Tsekkoslovakiassa asuva 55-vuotias Louka on lahjakas muusikko, jolla oli uransa puolesta takanaan loistava tulevaisuus. Hänen aikoinaan valtiovaltaa vastaan osoittama protesti piti huolen siitä, että musisointi valtion sinfoniaorkesterissa loppui kuin seinään. Nyt Louka elättää itseään antamalla soittotunteja, koristelemalla hautakiviä ja esiintymällä hautajaisissa. Vapaa-aikansa hän käyttää nuorten naisten liehittelyyn - varsin hyvällä menestyksellä. Kun nuoren ja viehättävän venäläisen naisen, Nadezdan, pitää oleskeluluvan saamiseksi löytää tsekkiläinen aviomies, suostuu Louka tämän perheen tarjoukseen mennä maksua vastaan naimisiin Nadezdan kanssa. Mutta ennen kuin riisi on karissut häähunnusta, häipyy Nadezda poikaystävänsä luokse Saksaan, jättäen 6-vuotiaan poikansa, Kolyan, Loukan huostaan.

Tarkoin vartioidut junat (Ostře sledované vlaky) on vuonna 1966 valmistunut tšekkoslovakialainen draamakomedia, jonka ohjasi Jiří Menzel. Elokuva kuvattiin Barrandov Studiolla, Prahassa.Elokuva perustuu Bohumil Hrabalin tarinaan, jossa seurataan pojan vaiheita ja työskentelyä juna-asemalla saksalaisten miehittämässä Tšekkoslovakiassa toisen maailmansodan aikana.Elokuva voitti Oscar-palkinnon parhaana vieraskielisenä elokuvana vuonna 1967.

Kun Daniel saa kuulla, että hänen ex-vaimonsa tarvitsee kotiapulaista, hän hakee paikkaa. Peruukin, meikin ja tilanteeseen sopivan puvun avulla Daniel muuttuu englantilaiseksi supersisäköksi. Kaikki ei aina kuitenkaan suju Danielin piirustusten mukaan – naisena olemisessa on niksinsä. Mutta ainakin perheeseen tulee säpinää!

Jacques Tatin parhaimpiin kuuluva komedia ihmisten ja ympäristönsä kanssa alati törmäilevän herra Hulot'n kommelluksista rannikon lomakeskuksessa.

Antonio Bayn kalastajakylä valmistautuu kaupunkinsa satavuotisjuhlaan. Asukkaiden valmistellessa juhliaan, rannikolle ilmestyy sankka usva, joka pyyhkäisee kaupungin yli ja jättää jälkeensä vain kammottavia veritekoja. Antonio Bayn synkkä ja verinen historia vaatii tulla paljastetuksi...

Viiden (tai kuuden) vuoden autuaan arkisen avioliittovuoden jälkeen esikaupungin peruspariskunnan John ja Jane Smithin välillä on Grand Canyonin mentävä aukko - kunnes totuus näkee päivänvalon! Toisistaan tietämättä he ovat kilpailevien tahojen palkkalistojen kärjessä keikkuvia kylmänviileän kuolettavia palkkamurhaajia. Ja kun käy vielä ilmi, että he ovat toistensa seuraavat kohteet, kaksoiselämien törmäyskurssin seuraukset ovat hauska ja räjähdysherkkä sekoitus hersyvää komediaa, tukahdutettua intohimoa, non-stop toimintaa ja huipputeknistä asearsenaalia, jotka antavat aivan uuden merkityksen lauseelle "kunnes kuolema meidät erottaa"!