Konstaapeli Nicholas Angel on työssään niin hyvä, että saa kaikki muut näyttämään huonoilta. Seurauksena hänen pomonsa ovat päättäneet pyyhkäistä hänet maton alle. Niinpä Lontoon huippupoliisi löytää itsensä uneliaasta Sandfordin pikkukylästä maaseudulta. Uneliaassa Sandfordin kylässä Angel on kuin kala kuivalla maalla. Ennen ensimmäistä työpäivää hän ehtii jo pidättää rattijuopon, joka tosin osoittautuu poliisipäällikön pojaksi ja hänen uudeksi parikseen. Aluksi työtehtävät ovat joutsenen metsästämistä ja nopeuksien mittaamista, mutta oudot onnettomuudet kiinnittävät kireän tulokkaan huomion.

Tositapahtumiin perustuvassa hyytävässä trillerissä San Franciscoa pitää kauhun vallassa sarjamurhaaja, joka veritekojensa jälkeen lähettelee sanomalehdille julkaistavaksi koodattuja viestejä.

Nuori Patrick Bateman on Wall Streetin haikala. Miljoonapalkkaa nauttivan, tuhannella vatsalihasliikkeellä aamunsa aloittavan miehen maailma rakentuu vaatemerkeistä, ihonhoitotuotteista ja desing-huonekaluista. Batemanin elämä näyttää ulkoisesti hallitulta, mutta mieli on sekoamassa. Kun loputon kilpailu käyntikorttien tyylikkyydestä, luksusasuntojen sijainnista ja huippuravintoloiden paikkavarauksista ylittää kilpailuhengen maksimit, löytää Bateman tehokkaan tavan purkaa turhautumiaan. Töiden jälkeen hän vaihtaa vapaalle ja tappaa ihmisiä. Tappamisesta tulee pakkomielle ja lopulta Batemanilta lähtee moottorisaha - kirjaimellisesti - lopullisesti käsistä.

Tämä rosoinen, kiehtova elokuva kertoo tapahtumista ennen ohjaaja David Lynchin erittäin suosittua Twin Peaks -TV-sarjaa. Twin Peaks: Tuli kulje kanssani vie katsojan takaisin kauniiseen, mutta samalla häiriintyneeseen kaupunkiin tutustumaan syvällisemmin yhteisön outoihin asukkaisiin ja heidän takanaan piileviin salaisuuksiin. FBI:n erikoisagentti Chester Desmond katoaa salaperäisesti tutkiessaan tarjoilija Teresa Banksin kuolemaa. Seuraavana vuonna vielä toinenkin nuori tyttö, vuosikurssin kuningatar Laura Palmer näyttää joutuneen koko yhteisöä vallassaan pitävien pahojen voimien uhriksi. Tässä kohtaa erikoisagentti Dale Cooper ottaa tutkimuksen langat käsiinsä ja päättää ratkaista mysteerin intuitiivisilla kyvyillään.

USA:n vaarallisimpia vankeja ollaan siirtämässä uuteen, tarkasti vartioituun vankilaan erikoisvalmisteisella Con Air -lentokoneella. Myös ehdonalaiseen päässyt Cameron Poe on koneessa. Yhtäkkiä hän joutuu keskelle kaappausdraamaa, kun osa vangeista johtajanaan Cyrus Grissom ottaa vartijat panttivangeikseen. Etsivä Vince Larkinilla on vaikea tehtävä: taivutella kaappaajat antautumaan ja estää poliisipäällikköä räjäyttämästä koko konetta ilmaan. Ammutun koneen lähestyessä Las Vegasia on koneessa olevan Poen ja alhaalla olevan Larkin pakko tehdä yhteistyötä saadakseen Cyrus ja muut vaaralliset elinkautisvangit pysäytetyksi ja uhkaava verilöyly estetyksi.

Ted Bundy oli 1970-luvun Amerikkaa kylmäverisillä rikoksillaan kauhistuttanut sarjamurhaaja. Bill Hagmaier oli FBI-agentti, joka päätti haastatella kuolemansellissä istuvaa tappajaa selvittääkseen, mikä ajoi tämän tekemään hirmutekonsa. Alkuperäisiin haastattelupöytäkirjoihin pohjaava No Man of God kuvaa erikoislaatuista suhdetta, joka muodostui heidän välilleen näiden profilointisessioiden aikana.

Murhayrityksen kohteeksi joutunut ja paniikkihäiriöstä kärsivä rikospsykiatri suostuu auttamaan poliisia sarjamurhaajan jäljittämisessä.

Se on viimein tässä: Pedon salattu esihistoria. Tarina vie meidät Hannibal Lecterin lapsuuteen ja näyttää aitiopaikalta, kuinka nerokkaan sarjamurhaajan verinen ura oikein sai alkunsa. Hannibal menettää vanhempansa toisen maailmansodan kuohuissa ja joutuu yksin huolehtimaan pikkusiskostaan Mischasta. Käsittämättömiä raakuuksia todistamaan joutuva poika pelastautuu lopulta Pariisiin, jossa hänet ottaa siipiensä suojiin sedän leski, Lady Murasaki. Lempeä Murasaki tekee parhaansa helpottaakseen pojan kantamaa raskasta taakkaa, mutta kauheat painajaiset vainoavat tätä yötä päivää. Pariisissa Hannibal kuitenkin saa ensikosketuksensa korkeakulttuuriin ja aloittaa lääketieteen opintonsa. Poikkeuksellinen nuorukainen janoaa tietoa - ja tuoreena nautittua kostoa.

Lawson Russell on arvostettu lakimies New Orleansissa. Eräänä päivänä hän ajautuu ongelman eteen - hänen edustamansa asiakas on syyllinen! Mitä hän tekee... Kertoo totuuden ja tuhoaa uransa vai päästää murhaajan vapaalle jalalle... Niin Lawson menettää asianajo-oikeutensa ja ajautuu Key Westiin kirjoittamaan kirjaa. Siellä hän tutustuu vanhaan mieheen, joka antaa hänelle luettavakseen kirjoittamansa kirjan "Kalman linnut". Kirja on mahtava! Kuin sattuman oikusta vanha mies kuolee, ja Lawson päättää siirtää kirjan omiin nimiinsä. Hänestä tulee best-seller-kirjailija ja elämä hymyilee, kunnes hänet pidätetään murhasta! Kirjassa kuvatut murhat ovat nimittäin totta ja Lawson on poliisin epäilty numero 1!

Ray Keene ja hänen poikansa Chris lähtevät viikonlopuksi telttailuretkelle. Retki saa kohtalokkaan käänteen, kun isä ja poika löytävät palkkamurhaaja Frank Cordellin, sekä kuolettavasti haavoittuneen sheriffin ajelehtimasta paikallisesta joesta. Ray lupaa saattaa sheriffin tehtävän loppuun ja toimittaa Cordellin takaisin viranomaisten käsiin. Kylmäveriset Cordellin miehet ovat kuitenkin jo kolmikon kintereillä, eivätkä aio jättää ainoatakaan todistajaa henkiin. Rayn ainoa keino pelastaa poikansa on selvittää kuka on Cordellin sopimuksen todellinen kohde. Vastauksen on löydyttävä, ennen kuin sopimukset on saatettu päätökseen.