Kiinalais-amerikkalainen Billi saa kutsun kotiin Changhuniin viettämään sukulaishäitä. Perheen matriarkalla Nai Nailla on vain pari viikkoa elinaikaa, mutta perhe ei ole kertonut mummolle lainkaan sairastamastaan syövästä. Häät toimivat tekosyynä saada suku kokoon jäähyväisiä varten.

Kyynistynyt vankilanjohtaja yrittää pitää elämänsä ja järkensä koossa alkaessaan tuntea empatiaa kuolemaantuomittua nuorta miestä kohtaan.

Kymmenen vuotta sitten hän näki, kun hänen vanhempansa tapettiin. Nykyisin Vivian Gandillon majailee Bukarestissa – turvassa siltä salaisuudelta, jonka vuoksi hänen perheensä murhattiin. Vivian kuuluu salaiseen ihmissusien alamaailmaan, jonka selviytyminen on systemaattisen sisäsiittoisuuden ja ihmisuhrien varassa. Mutta tavatessaan nuoren sarjakuvapiirtäjä Aidenin, Viviania houkuttelee toisenlainen elämä. Hänen on valittava, haluaako hän seurata verenhimoista kohtaloaan vai ryhtyä taistoon hengenvaarallista perintöään vastaan.

Surrealistinen trilleri pahuuden tutkijasta, Umbrasta, joka kerää arkistoa paradokseista ja jota kiehtoo tiede ja logiikka. Yhdessä kollegansa ja rakastajattarensa Iriksen kanssa Umbra johtaa tutkimuslaitosta, jonka potilaat ovat sekä rikollisia että uhreja. Ohjaaja Maria Ruotsala yhdistelee fantasiaa, sci-fiä ja filosofisia ajatusleikkejä. (Owla)