Rankasti ryyppäävä, loppuunpalanut CIA:n agentti John Creasy on luopunut toivosta elämänsä suhteen kunnes hänet palkataan yhdeksänvuotiaan Pita Ramosin henkivartijaksi. Pala palalta Creasyn sisin alkaa eheytyä, mutta kun Pita kidnapataan, pääsee Creasyn tukahdutettu raivo valloilleen eikä hän pysähdy ennen kuin teko on kostettu. Loppuun asti.

Rikollisnelikko herra Blue, Green, Grey ja Brown kaappaavat New Yorkin metrojunan ja vaativat kaupungilta miljoonaa dollaria lunnasrahoina. He uhkaavat ampua panttivangit yksi kerrallaan, jos vaatimuksiin ei suostuta. Poliisin puolella tilannetta metron komentokeskuksessa johtaa veteraanipoliisi Garber. Pian alkaa piinaava psykologinen taistelu ja aivoleikki Garberin ja kaappajien pomon välillä.

Kun kaksi nuorta yksityisetsivää värvätään etsimään oudoissa olosuhteissa kadonnutta pikkutyttöä, joutuvat he valheiden verkkoon, jossa mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Pian he huomaavat, että tytön etsinnässä koetukselle joutuvat parisuhde, kaikki mihin he uskovat ja jopa henki.

Billy vapautuu viiden vuoden jälkeen vankilasta. Hän kidnappaa ensi töikseen erään tytön ja pakottaa tämän esittämään hänen vaimoaan. Billyn vanhemmilla ei nimittäin ole aavistustakaan, missä poika on viettänyt viime vuotensa. Layla eläytyy rooliin täysin siemauksin, ja Billy joutuu miettimään alkuperäisiä aikeitaan uudemman kerran.

Entinen nyrkkeilijä Bradley menettää työpaikkansa, ja myös hänen avioliittonsa on kariutumassa. Mies päättää alkaa huumekuriiriksi saadakseen onnensa kääntymään ja pystyäkseen tarjoamaan vaimolleen Laurenille mukavan elämän. Juuri kun tilanne alkaa kohentua, Bradley joutuu ammuskelun takia vankilaan. Siellä hänet pakotetaan tekemään gangsteripomolle palvelus Laurenin henkeä uhkaamalla. Bradleyn pitäisi etsiä käsiinsä tuntematon mies ja tappaa tämä. Kohde on tietenkin tarkimmin vartioidulla osastolla, ja vankilanjohtaja on hullu sadisti. Jos hommat eivät etene kiven sisässä, pomon limaiset kätyrit tekevät sanoinkuvaamattomia asioita.

Eläkkeelle jäämistä ja uuden elämän aloittamista suunnitteleva Mr. X (Daniel Craig) on menestynyt huumekauppias Lontoon West Endistä, jonka viimeinen tehtävä on huolehtia miljoonan ekstaasipillerin myyntineuvottelujen sujumisesta. X:än pomon määräämä viimeinen keikka osoittautuukin odotettua monimutkaisemmaksi. Herra X:n pitäisi löytää pomon ystävän kadonnut tytär sekä ostaja miljoonien arvoiselle varastetulle huumelastille, jonka alkuperäiset omistajat ovat omaisuutensa perässä kosto mielessään...

Jeff Taylorin auto hajoaa hänen ja vaimonsa Amyn ollessa matkalla maan lounaisosassa. He sopivat Amyn liftaavan rekkakuskilta kyydin kaupunkiin hakemaan apua. Kun Amya ei kuulu takaisin, Jeff korjaa autonsa ja lähtee jäljittämään rekkakuskia. Kuski kertoo polisiille, ettei ole ikinä nähnyt Jeffiä tai hänen vaimoaan...

Supertähdet Martin Lawrence ja Will Smith ovat jälleen yhdessä kontrolloimattomina ja sekopäisinä superkyttinä. Bad Boys II on toimintaelokuva, joka sisältää elokuvahistorian villeimpiä takaa-ajoja. Luodit viuhahtelevat ja autot räjähtelevät kun huumekuninkaan takaa-ajo kulkee Miamin kaduilta kohti Kuuban gettoja. Jännitys ja toiminta tiivistyvät, kun Lawrence huomaa playboy-Smithin tapailevan salaa hänen seksikästä siskoaan.

Kahdeksan kidnapattua naista. Kaikki kauniita ja lahjakkaita. Ja kaikki voivat menettää henkensä, mikäli etsivä Alex Cross ja hänen tähtitodistajansa Kate McTiernan eivät ajoissa löydä varjon lailla pakenevaa "keräilijää", joka kutsuu itseään Casanovaksi.

LAPD:n panttivankineuvottelija Jeff Talley päättää hakeutua rauhallisempiin maisemiin, kun eräs panttivankitilanne saa traagisen lopun. Kohtalo ei kuitenkaan aio päästää kovia kokenutta veteraania yhtään sen helpommalla tämän ryhtyessä pikkukaupungin poliisipäälliköksi. Kolme nuorisorikollista ottaa epäonnistuneen ryöstökeikan päätteeksi paikallisen perheen panttivangikseen. Perheenpää sattuu olemaan korruptoitunut kirjanpitäjä, ja kodin tietokoneelta löytyy äärimmäisen valonarkaa informaatiota, joka vaarantaa salaperäiset rikolliset ja heidän operaationsa. Niinpä he päättävät varmistella asemiaan ottamalla omat panttivankinsa. Tulenarassa tilanteessa Talleyn on turvauduttava vanhoihin taitoihinsa pitääkseen kaikki panttivangit hengissä...

Kokenut kidnappaajakopla sieppaa hyvätuloisen pariskunnan pienen tyttären, mutta pian "täydellinen suunnitelma" alkaa rakoilla, kun lääkärimies Will ja hänen vaimonsa Karen osoittautuvatkin tavallista sitkeämmäksi tapaukseksi.

Pikkurikollinen Jerry aikoo tehdä parannuksen, mutta hänet pakotetaan hoitamaan vielä yksi keikka Meksikossa. Hänen tyttöystävälleen Samanthalle tämä on viimeinen pisara, ja pari eroaa. Jerryn on tuotava pomolleen legendaarinen The Mexican -pistooli, jonka väitetään olevan kirottu. Keikka menee pahasti pieleen, ja pian Jerry on pulassa keskellä Meksikoa. Kaiken kukkuraksi mafian pyssymies kidnappaa Samanthan taatakseen, että Jerry tekee työtä käskettyä.

Nimetön on nykypäivään sijoittuva hyytävä kauhuelokuva, joka perustuu genkirjailija Ramsey Campbellin romaaniin The Nameless. Claudian pikkutyttö murhattiin viisi voutta sitten. Tai ainakin niin luultiin. Juuri kun ex-äiti on pikku hiljaa päässyt yli elämänsä raskaimmasta koettelemuksesta, puhelin soi ja siellä kuuluu tuttu ääni: "Äiti, se olen minä... tule hakemaan minut." Syvästi järkyttynyt Claudia ryhtyy epätoivoisiin tutkimuksiin ja saa avukseen ryvettyneen ex-poliisin ja yliluonnollisin ilmiöihin erikoistunenn toimtittajan. Se, mitä kaiken takaa paljastuu, tarjoaa yllätyksiä ja käänteitä aivan viime minuuteille saakka.

Paul Maguire on entinen rikollinen, joka viettää nykyään rehtiä ja tuottavaa elämää perheensä kanssa. Kun venäläiset mafiosot kidnappaavat hänen tyttärensä, joutuu hän kokoamaan vanhat gansterikumppaninsa ja palaamaan väkivallan maailmaan pelastaakseen tyttärensä hengen.