Sidney Lumetin esikoisohjaus sijoittuu surmaoikeudenkäynnin valamiehistön pieneen ja kuumaan huoneeseen. Nuorta latinomiestä syytetään puukotuksesta, ja jury on valmis tuomitsemaan miehen. Vain yksi kahdestatoista jäsenestä on eri mieltä. Hän alkaa perusteluillaan saada muutkin vähitellen puolelleen ja samalla tarkistamaan omia asenteitaan. Leffa tarjoaa tiivistä tunnelmaa ja hyvää näyttelijäntyötä.

Dancer in the Dark on Lars von Trierin vuonna 2000 ensi-iltansa saanut musikaalielokuva. Trier on myös elokuvan käsikirjoittaja. Tuottajana on Vibeke Windeløv. Pääosassa on Björk, joka myös sävelsi elokuvan musiikin. Muita päärooleja esittävät Catherine Deneuve, Vladica Kostic, David Morse, Cara Seymour ja Peter Stormare. Elokuva on kolmas osa Trierin trilogiassa, jonka aikaisemmat osat ovat Breaking the Waves ja Idiootit.Elokuva sijoittuu Yhdysvaltoihin vuoteen 1964. Elokuvan päähenkilö on Selma Jezkova (Björk), tšekkiläinen maahanmuuttaja, joka on muuttanut Yhdysvaltoihin poikansa Gene Jezkova (Kostic) kanssa. Selma työskentelee tehtaalla. He asuvat asuntovaunussa kaupungin poliisin Bill Houstonin (Morse) ja hänen vaimonsa Linda Houstonin (Seymour) tontilla. Selman ystävä on Kathy (Deneuve), jota hän kutsuu Cvaldaksi. Selmaa tavoittelee ujoa mutta periksiantamatonta Jeff (Stormare), joka myös työskentelee tehtaassa.

Toren ja Märetan tytär Karin hurmaa useimmat ihmiset kullankeltaisilla hiuksillaan ja taivaansinisillä silmillään; hän on kaikkien rakastama. Kansantarun mukaan vain neitsyt saa viedä Pyhälle Neitsyelle kynttilän, joten Karin lähtee eräänä aamuna ratsastamaan kohti kirkkoa. Matkalla Karin tapaa kolme kulkuria, joille hän tarjoutuu antamaan osan lounaastaan. Kolmikko vain ei tyydy pelkkään ruokaan, vaan neitokainen häpäistään ja tapetaan. Jopa hänen kauniit vaatteensa viedään. Ryövärit jatkavat matkaansa ja saapuvat Toren ja Märetan tilalle, josta he pyytävät iltapalaa ja yösijaa. Isäntäväki kutsuu heidät sisään tietämättöminä Karinin julmasta kohtalosta. Kun vieraat yrittävät myydä Karinin vaatteita Märetalle, alkaa tyttären hirveä loppu valjeta vanhemmille...

Martin Vail on kunnianhimoinen asianajaja, joka haluaa nimensä otsikoihin, ja siihen tarjoutuu tilaisuus, kun hän saa hoidettavakseen toivottomalta vaikuttavan tapauksen. Hänen pitäisi todistaa syyttömäksi nuori mies, joka löydettiin hyväntekijänsä, katolisen piispan, ruumiin vierestä. Juttu saa yllätyskäänteen, kun nuorukainen väittää, että paikalla oli kolmaskin henkilö. Eivätkä yllätykset lopu siihen...

Susanin kääntymys (Miracle on 34th Street) on George Seatonin ohjaama yhdysvaltalainen jouluelokuva vuodelta 1947. Elokuvassa tavaratalon joulupukkina työskentelevä Kris Kringle joutuu oikeuden edessä todistamaan olevansa oikea joulupukki. Elokuva sai kolme Oscar-palkintoa. Palkinnot tulivat parhaasta alkuperäistarinasta, parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta ja Edmund Gwennille parhaasta miessivuosasta roolistaan Kris Kringlenä.

Wade Porter on rakastava perheenisä, jolla on edessään loistava tulevaisuus. Yhtäkkiä hänen elämänsä menee ylösalaisin, kun hän tappaa kotiinsa murtautuneen varkaan. Wade tuomitaan tahattomasta taposta, ja hän joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan, jossa yhteiskunnan lait ja säännöt eivät päde. Sellikaverikseen hän saa pahamaineisen massamurhaajan, ja pian hän joutuu mukaan myös sadistisen vartiopäällikön järjestämiin tappeluihin. Wade tajuaa äkkiä, että hänellä on edessään elämänsä taistelu, ja hänen on pysyttävä kovana selvitäkseen tuomiostaan. Sillä se, mikä ei tapa, vahvistaa. Ja vankilassa ainoastaan vahvimmat selviävät.

The House That Jack Built seuraa 12 vuoden ajan älykkään Jackin elämää ja tapahtumia, jotka tekivät hänestä sarjamurhaajan. Jack itse puolestaan näkee jokaisen tekemänsä murhan taideteoksena. Poliisi ja tutkijat pääsevät koko ajan lähemmäksi Jackiä, kun hän ottaa yhä suurempia riskejä pyrkiessään täydelliseen lopputulokseen: kaikkein mahtavimman taideteoksen luomiseen.

Emily Rosea, tavallista teiniä riivasivat pirulliset voimat, jotka lopulta repivät hänen sielunsa ja elämänsä kappaleiksi. Oliko hän kuitenkaan - kuten monet luulivat - riivattu? Emilyn riivaajan karkottamista yrittänyttä ja hänen kuolemastaan syytettynä istuvaa pappia puolustava skeptinen asianajaja saa pelottavalla tavalla huomata, että yliluonnollisia voimia on ehkä sittenkin olemassa. Riipaiseva elokuva on kuin toistuva painajainen, josta ei vain voi herätä.

Claire Kubik on fiksu ja seksikäs asianajaja, jonka täydellinen maailma romahtaa kun FBI syyttää hänen miestään viattomien siviilien murhasta armeijan salaisen operaation aikana 15 vuotta aiemmin. Armeijan ovelan ex-lakimiehen avulla Claire käy taisteluun puhdistaakseen miehensä nimen. Kun tulenarat tutkimukset ovat paljastaa hallituksen osallisuuden operaatiossa, on Clairen riskeerattava uransa – ja henkensä – paljastaakseen totuuden.