1986. Kaksi naista löydetään julmasti raiskattuina ja murhattuina. Kun uhreja ilmaantuu lisää, epäilyt sarjamurhaajasta vahvistuvat. Komisario Park ja hänen aggressiivinen kumppaninsa tutkivat tapausta tuloksetta, kunnes erikoisjoukkojen Suh liittyy mukaan. Ei kestä kauan ennen kuin hän on selvittänyt murhaajan profiilin ja johtolangat alkavat selvitä. Aika on kuitenkin heidän vihollisensa, ja murhaaja iskee taas pian...

Ex-kollega suostuttelee Will Grahamin palaamaan poliisivoimiin. Grahamin on napattava nopealiikkeinen tappaja, joka iskee täydenkuun aikaan. Graham päättää koettaa hyvin epätavallista strategiaa murhaajan pysäyttämiseksi; hän värvää avukseen toisen sarjamurhaajan, Hannibal Lecterin, ymmärtääkseen paremmin tappajan ajatuksenjuoksua. Mutta Lecterin kieroon kasvanut nerous saa hitaasti otteen etsivästä ja Graham joutuu pelkäämään oman mielenterveytensä puolesta...

Kummituskopla (engl. The Frighteners) on vuonna 1996 ensi-iltansa saanut Peter Jacksonin ohjaama kauhukomedia. Elokuva kertoo etsivä Frank Bannisterista, joka on menettänyt vaimonsa oudoissa olosuhteissa. Hän omaa yliluonnollisia kykyjä, sillä hän näkee kummituksia, joita muut eivät voi nähdä. Frankilla on oma ”kummituskopla”, jonka avulla hän ansaitsee rahaa: Aluksi kummitukset pelottelevat jonkin talon asukkaita, minkä jälkeen Frank muka manaa talon puhtaaksi haamuista ja lähtee tyytyväisenä rahat mukanaan. Rauhallisessa kylässä alkaa kuitenkin kuolla terveitä ihmisiä ja Frank epäilee jonkin yliluonnollisen ja pahan olevan asialla.

Henry: Portrait of a Serial Killer on tositapahtumiin perustuva elokuva ehkä kaikkien aikojen julmimmasta ja tehokkaimmasta sarjamurhaajasta, Henry Lee Lucasista. John McNaughtonin vähäeleinen ohjaus seuraa Yhdysvaltain historian ahkerimman viikatemiehen elämää kylmän lakonisesti. Henry kulkee uhrista toiseen kuin mehiläinen kukasta kukkaan, jälkiä jättämättä, tekotapojaan aina vaihtaen. Mestarillinen väkivallan ja ihmismielen julmuuden kuvaus Henry: Portrait of a Serial Killer on yksi viime vuosikymmenen kohutuimmista elokuvista. Sitä ovat kriitikot ylistäneen ja sensorit vainonneet ympäri maailmaa. Michael Rookerin roolisuoritus tunteettomana tappajana on yksi elokuvahistorian hyytävimmistä.

He luulivat antaneensa Andylle täydellisen syntymäpäivälahjan. Hän oli halunnut "Good Guy" -nuken siitä lähtien, kun se julkistettiin. Mutta miksi Andy sanoo "Chuckyn" olevan elossa? Ja miksi hän on ilmestynyt kahden järkyttävän murhan tapahtumapaikalle? Kauheat vastaukset johdattavat hänen pelokkaat vanhempansa psykoottisen mielipuolen kieroutuneen mielen läpi, voimakkaan voodoon painajaiseen ja makaaberin tohtori Kuoleman kynnykselle. Koska Andy on paljastanut paholaisnuken tappavan salaisuuden. Ja nyt kauhulelun on tapettava ... ja tappaa... ja tappaa uudelleen...

Kun tunnettu yksityisetsivä murhataan, hänen suojattinsa Cassie ottaa tapauksen tutkittavakseen. Kaltoinkohtelun tahraaman menneisyyden ja alkoholismin riivaama Cassie päättää selvittää, kuka on tappanut sen ainoan miehen, joka on kohdellut häntä kunnioittavasti. Tutkinnan edetessä hänet pakotetaan vaaralliseen liittoutumaan kaupungin karmeiden salaisuuksien paljastamiseksi.

Wes Block on kovapintainen etsivä New Orleansin poliisissa. Hän on tunnollinen kahden tyttären yksinhuoltaja, joka yrittelee vakituista seurustelua erään sosiaalityöntekijän kanssa. Hänellä on kuitenkin myös pimeäkin puoli, kieroutuneet seksuaalimieltymykset, joita hän toteuttaa ilotyttöjen seurassa. Tämä taipumus johtaa Blockin ristiriitaiseen tilanteeseen. Wes tutkii erään naisen raiskausmurhaa ja koska kyseessä on lyhyen ajan sisään jo toinen samankaltainen tapaus, niin poliisijohtaja Beryl Thibodeaux alkaa olla huolissaan mahdollisesta sarjamurhaajasta. Wes ei tyrmää Berylin luuloja, mutta ei halua vielä kahden tapauksen perusteella hypätä liian pitkälle olettamuksissa. Pian lisäuhrien ilmaantuessa Wes huomaa osan heistä olleen niitä prostituoituja joiden luona hän on itse vieraillut. Onko murhaaja lavastamassa Wesiä syylliseksi vai onko taustalla vain jokin kiero leikki, joka voi saattaa sekä hänen tyttärensä että uuden tyttöystävänsä vaaraan.

Lähde selkäpiitä karmivalle matkalle pahuuden pesään, ja koe miten Thomas Hewitt kasvoi mielipuoliseksi sarjamurhaajaksi - joka kantaa nimeä Leatherface. Hewittin häiriintynyt perhe löytää ja ottaa 'suojiinsa' mitä julmimmissa olosuhteissa syntyneen, hylätyn lapsen. Kammottavan kasvatuksen tuloksena Thomasille kasvaa kyltymätön intohimo moottorisahoihin ja kidutukseen. Huonompi homma neljälle teinille, jotka paikallinen 'lainvalvoja' ottaa nalkkiin ja toimittaa Hewittien sadistiseen kauhujen taloon. Teinien on taisteltava viimeiseen hengenvetoon Thomasin murhanhimoisten halujen ottaessa vallan. Leatherface on syntynyt.

Samana iltana, kun merkittävä asianajaja Henry Hearst pitää puhetta eräässä suuressa hyväntekeväisyysgaalassa Puerto Ricossa San Juanin kaupungissa, hänet kutsutaan poliisiasemalle. Kaksi nuorta tyttöä on murhattu ja Hearst on se, joka löysi yhden ruumiista. Poliisikomisario Victor Benezet, joka on Hearstin ystävä, lupaa tämän vievän vain 10 minuuttia hänen ajastaan. Hän tarvitsee vain selvyyden muutamiin kysymyksiin Hearstin todistajanlausuntoa varten. Mutta ystävällinen keskustelutuokio muuttuukin pian kiihkeäksi kuulusteluksi ja luvattu 10 minuuttia tunneiksi. Onko Hearstilla jotain salattavaa? Onko hän todistaja vai epäilty? Ja entä onko hän syyllinen vai syytön?

New Orleans, 1800-luvun alku. Lahjakas orja saa tehtäväkseen maalata muotokuvan valkoisesta kaunottaresta. Taiteilija ja hänen mallinsa rakastuvat kiihkeästi ja tyttö alkaa odottaa lasta. Tytön häväisty isä hakkaa raivoissaan orjalta käden irti ja sitoo hänet hunajalla valeltuna mehiläispesän alle. Miestä odottaa hirvittävä kuolema. Hän jää kuitenkin henkiin ja legenda Candymanistä syntyy. Yli sata vuotta myöhemmin New Orleansissa on karnevaaliaika. Tunnelma on riehakas, mutta yllättäen yleisön joukkoon ilmestyy Candyman. Legenda elää ja levittää kauhua ympärilleen. Aivan kuin kauan sitten...

Cherry Fallsin pikkukylä on oikea rauhan tyyssija, kunnes mielipuolinen sarjamurhaaja alkaa vainota kylän teinejä. Kolmannen murhan jälkeen paljastuu karmea totuus: Kaikki uhrit ovat neitsyitä! Kun sana leviää, kylän teinit pyrkivät pois tappolistalta keinolla millä hyvänsä. Myös seriffin tytär Jody on edelleen neitsyt ja päättää hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä. Ja konstit ovat monet.

Jos olet kauhun ja terrorin ystävä? Tämä leffa on täysi kymppi. Vuonna 2455 ryhmä opiskelijoita saa oppitunnin itseltään kauhun mestarilta. Vuosien saatossa Jason Voorhees on listinyt yli 200 uhria. Nyt Crystal Laken legenda on palannut ja tiedossa on avaruuden täydeltä uusia saaliita... Hermoja raastava trilleri on ladattu täyteen hämmästyttäviä erikoistehosteita, tulevaisuuden aseita? Ja uusia tapoja heittää veivinsä.

Illionoisissa, unisessa Haddonfieldin kaupungissa, yrittäjä Freddie Harris on valmiina rahastamaan uudella internet ideallaan nimeltään”vaaraviihde”, jossa tehtävänä on viettää Halloween- yö Michael Myersin ränsistyneessä lapsuudenkodissa. Hän on värvännyt seikkailun osanottajiksi 6 eri alan opiskelijaa, jotka ovat jo valmiina kohtaamaan kaikki kaameudet - ja korjaamaan palkintopottina olevat stipendit. Harris assistentteineen on puolestaan valmiina omiin Halloween yllätyksiinsä.

Rachael näki 12-vuotiaana kuinka psykopaatti Patrick Bateman murhasi raa'sti hänen lapsenvahtinsa. Järkyttävä tapaus jätti pysyvät jäljet Rachaeliin, joka on suorastaan sairaalloisen kiinnostunut sarjamurhaajista. Yliopistossa Rachael päättää hakeutua maan johtavan sarjamurhaaja-asiantuntijan, professori Starkmanin assistentiksi. Mielenkiintoiseen tehtävään on myös muita ehdokkaita. Mitä sarjamurjaaja tekisi tällaisessa tilanteessa? Poistaisi tietysti ongelmat tieltään keinoja kaihtamatta!