Musta narsissi on brittiläinen psykologinen draama vuodelta 1947. Se perustuu Rumer Goddenin samannimiseen romaaniin ja sen tapahtumat sijoittuvat Himalajalla sijaitsevaan anglikaaniseen nunnaluostariin ja lähetysasemalle.

Oscarilla palkitussa komediassa kaksi ikääntyvää poikaviikaria, joiden ansiolista vilisee epäonnistumisia, lähtee Kalifornian viinimaille viettämään pitkiä polttareita.

Nuori amerikkalainen Barry Kohler kertoo kuuluisalle natsien metsästäjälle Ezra Liebermanille epäilevänsä, että Auswitzin keskitysleirin "kuoleman enkeli", tohtori Josef Mengele on elossa ja työskentelee Etelä-Amerikassa. Yhdessä miestensä kanssa hän yrittää kloonata Hitleriä! Kun Kohler saa pitäviä todisteita, Mengelen kätyrit murhaavat hänet. Liebermanin uteliaisuus on kuitenkin herännyt ja kauhukseen hän saa selville, että Mengelen geenimanipulaatio on onnistunut, jossainpäin maailmaan odotaa natsien aikapommi...

Kinky Boots on piristävä ja hyvän mielen tuova komedia, jonka tekijät olivat mukana myös elokuvassa Kalenteritytöt. Elokuva kertoo uskomattoman, mutta todellisen tarinan. Pricen perhe on valmistanut perinteisiä ja tylsiä miestenkenkiä monessa sukupolvessa. Pelastaakseen perheyrityksen konkurssilta löytää nuori Charlie Price oudon yrityskonsultin: koppavan transvestiitin ja kabareelaulajan, Lolan. Lolan villit ja vallattomat suunnittelijantaidot tuovat uudet tuulet vanhaan kenkätehtaaseen. Kinky Boots on pakko nähdä! Se on hauska, erilainen ja osoittaa, että paras tapa pysyä mukana on erottua joukosta.

Kuusi miestä näkivät sen. Yksi heistä joutui sen vangiksi. Mutta kuinka kukaan voisi koskaan uskoa heitä? Vuonna 1975 metsätyömies Travis Walton työkavereineen näki lentävän UFOn. Miehet juoksivat pakoon, mutta Walton joutui avaruusolioiden kaappaamaksi ja kammottavien kokeiden uhriksi muukalaisten aluksella.

Tohtori Robert Laing on Lontoon liepeille nousseen uuden, huippumodernin 40-kerroksisen tornitalon uusin asukas. Talon on määrä täyttää asukkaiden kaikki unelmat: koulut ja kaupat, kuntosalit ja kampaamo löytyvät saman katon alta. Se on oma pienoiskaupunkinsa, maailma pienoiskoossa, jossa eri yhteiskuntaluokat on sijoitettu omiin kerroksiinsa. Kaikki on suunniteltu toimimaan ja palvelemaan ihmistä. Hierarkkista säätyjakoa kuvastava kompleksi alkaa vähitellen natista liitoksistaan. Sähköt katkeilevat, hissit reistailevat ja jätehuolto horjuu. Samaan aikaan rakennuksen huipulla asuvien rikkaiden ja alempiin kerroksiin majoittuneen köyhemmän kansanosan suhteet kärjistyvät. Sivistyksen pintakiillon rapautuessa rikkaiden juhlat muuttuvat entistä hurjemmiksi. Viha ja pelko nostavat päätään, kun moraali ja inhimillisyys lentävät romukoppaan. Unelmakoti muuttuu luokkasodan taistelutantereeksi. High-Rise on dystooppinen scifi-elokuva, joka perustuu J.G. Ballardin romaaniin Tornitalo.