Kieltolain aikaiseen Amerikkaan sijoittuva tositarina kertoo Bondurantin veljeksistä. Näistä rohkeista ja pelottomista viinan salakuljettajista tuli legendaarisia rikollisia. Jack on nuorin veljeksistä ja on luonteeltaan kunnianhimoinen ja impulsiivinen. Howard - veljeksistä keskimmäinen - on uskollinen, mutta huoleton ja veljeksistä vanhin Forrest puolestaan johtaa koko perhettä hiljaisen päättäväisesti. Kun heidän laiton bisnes kasvaa kasvamistaan niin mukana tulee myös suuremmat riskit, eikä aikaakaan kun veljekset joutuvat kohtaamaan tekojensa seuraukset. Pian osingoille haluavat paitsi kilpailevat rikollisjoukkiot myös kierot lainvartijat.

Ero sankarin ja rikollisen välillä voi olla veteen piirretty viiva. Lapsena isänsä menettänyt Ned Kelly on äitinsä Ellenin ja hurjamaineisen vankikarkurin Harry Powerin kasvattama. Ned oppii nopeasti itsekin lainsuojattomaksi ja on pian paikallisen poliisin silmätikkuna. Kasattuaan oman rötösjenginsä Nedin yhteenotot kyttien kanssa jatkuvat, ja hänen anarkistinen maineensa kasvaa. Poliisit ovat kuitenkin päättäneet tukahduttaa Nedin ja tämän jengin toiminnan lopullisesti, hinnalla millä hyvänsä.